Tagipilvi: janne raappana

Radioiden suosikki Janne Raappana voitti Kuukauden Levy –äänestyksen!

Janne Raappanan kasvot ulkoilmassa otetussa värivalokuvassa. Miehellä mustat hiukset, sininen huivi kaulassa ja ruskea nahkatakki yllään. Kuvassa Janne Raappana

Janne Raappana on voittanut radioiden Kuukauden Levy -äänestyksen uudella albumillaan “Rakkaus on hulluus“. Kakkoseksi tiukassa kisassa nousi Souvarit-yhtyeen Lasse Hoikka soololevyllään “Jos sinäkin tahdot”. Pronssia äänestyksessä otti Urjalasta kotoisin oleva tanssiorkesteri Syke.

Taikakuu-yhtyeen laulaja–basisti Janne Raappana on radioiden suosikki. Uuden albumin nimikappale “Rakkaus on hulluus” oli esimerkiksi Radio Suomen viime vuoden soitetuin. “Jenkkikassi”-kappale on parhaillaan Iskelmän listan ykkösenä. Myös uusin single “Maksoin vapaudestain” on kerännyt hyvin radiosoittoa.

Radio Suomen soitetuin artisti Janne Raappana julkaisee sooloalbumin 24.2.

Valokuva mustiin pukeutuneesta Janne Raappanasta, jolla trendikäs kampaus. Mies seisoo vaalean betoniseinän edustalla. Seinään kirjoitettu ohuin mustin kirjaimin Janne Raappana ja sen alle "Maksoin vapaudestain". Seinän yläpuolella sinistä taivasta. Kuvassa singlen kansitaide

Iskelmäkanavien kestosuosikki ja ahkerasti keikkailevan Taikakuun charmantti solisti Janne Raappana julkaisee toisen soololevynsä 24.2.2010. Ensimmäinen single, tulevan albumin nimikappale “Rakkaus on hulluus”, oli Radio Suomen soitetuin kappale vuonna 2009. Juuri julkaistu uutuussingle “Maksoin vapaudestain” jatkaa tarttuvalla pop-iskelmälinjalla aiempien hittisinglejen tapaan.

Taikakuu-orkesterissa 12 vuotta vaikuttanut Janne Raappana on tehnyt musiikkia koko ikänsä. 150 keikkaa vuodessa tahkoava tanssiorkesteri on saavuttanut Suomessa vankan suosion ja koulinut keulakuvastaan varman viihdyttäjän, jonka ainutlaatuinen ääni koskettaa iästä riippumatta. Ei ole ihme, että Janne Raappanasta povataan iskelmätaivaan seuraavaa kiintotähteä.

Janne Raappana Radio Suomen soitetuin vuonna 2009.

Valokuva nauravasta Janne Raappanasta. Janne Raappana istuu valkoisen abstraktin paalun vieressä mustiin vaatteisiin pukeutuneena. Miehellä hymyilevä ilme ja tummat hiukset. Hän katselee vasemmalle ja hänellä on haarat levällään, kädet polvien päällä rist Kuvassa Janne Raappana

Radio Suomi on julkaissut vuoden 2009 soitetuimmat radiokappaleet. Kanavan soitetuin kappale on Janne Raappanan “Rakkaus on hulluus” -single. Kyseinen kappale on Raappanen ensimmäinen singlelohkaisu helmikuussa 2010 julkaistavalta sooloalbumilta. Katso Radio Suomen soitetuimpien kappaleiden lista suoraan täältä.

Muusikko esiintyi yleisön edessä viime kerran 17. päivä kuluvaa kuukautta Akaalla Toijalan kirkossa osana Janne ja Suvi Teräsniskan Tulkoon Joulu -konserttien sarjaa. Seuraava konsertti kuullaan huomenna sunnunatina Oulussa Karjasillan kirkossa.

Iskelmäsuosikki Janne Raappana tarjoilee tämän kesän juhannushitin.

Janne Raappanan singlen "Rakkaus on hulluus" etukannessa valokuva mustaan takkiin pukeutuneesta miehestä, jolla muodikas musta tukka ja sininen paita takin alla. Kuvan taustalla tummansininen taivas ja jonkinlainen punainen metallipömpeli. Kuvassa singlen etukansi

Iskelmäkanavien kestosuosikki ja ahkerasti keikkailevan Taikakuun charmantti solisti Janne Raappana on solminut levytyssopimuksen EMIn kanssa ja julkaisee toisen soololevynsä ensi syksynä. Ensimmäinen single “Rakkaus on hulluus” jaetaan radioihin tänään, joten tämän kesän juhannushitistä ei ole epäselvyyttä.

Taikakuu-orkesterissa 12 vuotta vaikuttanut Janne Raappana on tehnyt musiikkia koko ikänsä. 150 keikkaa vuodessa tahkoava tanssiorkesteri on saavuttanut Suomessa vankan suosion ja koulinut keulakuvastaan varman viihdyttäjän, jonka ainutlaatuinen ääni koskettaa iästä riippumatta. Ei ole ihme, että Janne Raappanasta povataan iskelmätaivaan seuraavaa kiintotähteä.

Käyttöehdot