Tagipilvi: lady antebellum

Lady Antebellum menestyy Suomen radiosoittolistoilla.

Kuvassa näkyy amerikkalaisen countrymusiikkia soittavan Lady Abellumin albumin tai singlen "Need You Now" kansikuva. Sekä singlen että albumin nimi on sama. Kuvassa näkyy kolme mustiin pukeutunutta muusikkoa, joista keskimmäinen on nainen. He seisovat riv Kuvassa Lady Antebellum

Yhdysvaltalaisen trion Lady Antebellumin “Need You Now” -single on ollut Suomen virallisen radiosoittolistan top 5 -listalla jo kuusi viikkoa putkeen. Lisäksi kyseinen kappale on ollut radiosoittolistojen kärkipäässä myös Yhdysvalloissa, Kanadassa, Meksikossa, Israelissa, Hollannissa, Sveitsissä ja Aasiassa.

Poppia ja kantria yhdistelevän Lady Antebellumin “Need You Now” -albumi on ylittänyt Yhdysvalloissa jo tuplaplatinarajan ja myynyt yli 2 miljoonnaa albumia. Yhtyeen samanniminen single ollut myös myyntimenestys yli 2,5 miljoonaan myynneillä. Lady Antebellumin on saanut lukuisia palkintoja mm. Grammy-gaalassa sekä Academy of Country Music -tapahtumassa.

Lady Antebellum: jo yli kaksi miljoonaa myytyä albumia!

Ryhmäkuva kolmesta mustiin pukeutuneesta muusikosta, joista keksimmäinen on ruskeatukkainen nainen ja muut miehiä. Miehillä partaa kasvoilla ja lyhyet tummat hiukset päässä. Kuvan tausta on vitivalkoinen. Kuvassa Lady Antebellum

Yhdysvaltalainen trio Lady Antebellum on viihtynyt jo 11 viikkoa Billboardin albumilistalla myyden yli 2 miljoonaa albumia, eli tuplaplatinaa. Lady Antebellumin “Need You Now“ –albumin nimikkosingle on myös hallinnut radio- ja singlelistoja myyden yli 2,5 miljoonaa kappaletta ja yhtyeen uusin singlelohkaisu “American Honey” on parhaillaan Billboardin Country Song -listan ykkössijalla. Lady Antebellumin on saanut lukuisia palkintoja mm. Grammy-gaalassa sekä Academy of Country Music Awardseissa.

Lady Antebellumin yli miljoona kappaletta myynyt "Need You Know" -albumi julkaistaan Suomessa toukokuussa.

Kuvassa näkyy amerikkalaisen countrymusiikkia soittavan Lady Abellumin albumin tai singlen "Need You Now" kansikuva. Sekä singlen että albumin nimi on sama. Kuvassa näkyy kolme mustiin pukeutunutta muusikkoa, joista keskimmäinen on nainen. He seisovat riv Julkaistaan toukokuussa

Lady Antebellumin uusi, vuonna 2009 julkaistu “Need You Now” -albumi nousi suoraan julkaisuviikollaan Billborad 200 -listan ykkösijalle ja viihtyi siellä kaksi viikkoa putkeen. “Need You Now” -albumi on noussut tällä viikolla takaisin listaykköseksi. Albumi on myynyt Yhdysvalloissa yli 2 miljoonaa kappaletta ja yhtyeen julkaisema single albumin nimikkokappaleesta on parhaillaan HOT 100 -listan kakkosena ja se on myynyt huikeat 2,5 miljoonaa kappaletta. “Need You Now” -single jaettiin radiosoittoon eilen maanantaina. Kuuntele kappale suoraan täältä.

Käyttöehdot