Tagipilvi: red hot chili peppers

Red Hot Chili Peppers nosti syytteen.

Amerikkalainen rokkibändi Red Hot Chili Peppers (www.redhotchilipeppers.com) uutisoi nostaneensa syytteen televisiokanava Showtime Networksia vastaan sen vuoksi, että kyseinen kanava oli lähetellyt “Californication”-nimistä sarjaa. Sarjan nimi kun sattuu olemaan sama kuin bändin vuonna 1999 julkaiseman hittialbumin ja siltä lohkaistun singlen nimi. Red Hot Chili Peppers -joukkojen mukaan televisiokanavan käyttämä nimi mm. aiheuttaa epäoikeudenmukaista kilpailua ja vääristymää, jonka kuluttaja saattaa yhdistää bändiin itseensä. Rokkibändin laulaja Anthony Kiedis kertoo lausunnossaan, että “Californication“o n eräänlainen RHCP:n uran & olemassaolon signeeraus — ei ole oikeudenmukaista, että joku TV-sarja käy varastamassa sen.

The Toilet Boys: "Sex Music".

Yhdysvaltojen New Yorkista kotoisin oleva The Toilet Boys kertoo julkaisevansa kauan odotetun uuden pitkäsoittonsa, nimeltään “Sex Music”, 11. päivä joulukuuta kuluvana vuonna. Kiekko julkaistaan teksasilaisen indie-musiikkiin erikoistuneen Dead City Recordsin kautta. Yhtye äänitti kiekon viime vuonna. Sen tuottajana toimi Searn Pierce. Levy äänitettiin orkesterin kotikaupungissa. Bändi messuaa uuden albuminsa jatkavan juuri siitä mihin edellinen albumi kuulijansa jätti. TTB:n edellinen pitkäsoitto ilmestyi kuusi vuotta sitten. Tuohon aikaan bändi oli keikkaillut maailman suurimmilla esiintymislavoilla yhdessä Red Hot Chili Peppersin kanssa.

Red Hot Chili Peppersia buuattiin.

Neljä Red Hot Chili Peppers -bändin miestä seisoo rivissä mustaa taustaa vasten. Lattia (tai maa) on paksun vaalean sumukerroksen peitossa. Miesten vaatetuksen päävärinä musta. Musiikkia vuodesta 1983

Kalifornialainen rokkibändi Red Hot Chili Peppers (www.redhotchilipeppers.com) joutui tuhansien faniensa buuauksen kohteeksi viime lauantaina esiintyessään Reading Festival -musiikkitapahtumassa. Bändi koki konserttinsa aikana ongelmia äänijärjestelmiensä kanssa, joka johti äänenvoimakkuuden heikkenemiseen. Tämä tuohdutti yhtyeen fanaattisimmat fanit saaden heidät osoittamaan mieltään buuaamalla bändille.

Käyttöehdot