The Toilet Boys: "Sex Music".
- Julkaistu 12.10.2007
- Tagit: red hot chili peppers, the toilet boys
- Luettu 1500 kertaa
Yhdysvaltojen New Yorkista kotoisin oleva The Toilet Boys kertoo julkaisevansa kauan odotetun uuden pitkäsoittonsa, nimeltään “Sex Music”, 11. päivä joulukuuta kuluvana vuonna. Kiekko julkaistaan teksasilaisen indie-musiikkiin erikoistuneen Dead City Recordsin kautta. Yhtye äänitti kiekon viime vuonna. Sen tuottajana toimi Searn Pierce. Levy äänitettiin orkesterin kotikaupungissa. Bändi messuaa uuden albuminsa jatkavan juuri siitä mihin edellinen albumi kuulijansa jätti. TTB:n edellinen pitkäsoitto ilmestyi kuusi vuotta sitten. Tuohon aikaan bändi oli keikkaillut maailman suurimmilla esiintymislavoilla yhdessä Red Hot Chili Peppersin kanssa.
Yhtye on toiminut ahkerasti keikkabändinä vuodesta 1995 lähtien. Se on uransa aikana konsertoinut yhdessä ainakin Blondien, Ramonesin, Motörheadin, The Donnasin, Joan Jettin, The Crampsin, Nashville Pussyn, Lunachicksin, D Generationin, The Voluptuous Horror of Karen Blackin, The Damnedin ja Rancidin kanssa. Blondie-bändin Debbie Harry vierailee “Sex Music” -albumin introssa yhdessä Lunachicks-yhtyeen Theo Koganin kanssa.
“Sex Music” -albumin kappaleet:
- Sex Music
- Nothing To Lose
- Gimme Everything
- Astrological
- Gods And Monsters
- Carbona
- Drug Of Choice
- Let’s Do It Again
- XXX Music (The Cult of Sean Pierce Remix)
- Nothing To Lose (Miss Guy Loves Daddy mix)
- Drug Of Choice (Electric Eddie Meets Bryin Dall Remix)
Kiekolla käy vierailemassa kitaristi Rocket, basistina ja kosketinsoittajana Shane Trimble, kappaleessa “Drug Of Choice” musisoi bassotaituri Bull ja kitarasoolon samassa kappaleessa tekee Electric Eddie. Kappaleessa “Do It Again” ja “Gimme Everything” kuullaan basistina Jimmy Grilloa.
The Toilet Boys on:
- Guy (laulu)
- Sean Pierce (kitarat, kosketinsoittimet ja taustalaulu)
- Eddie (rummut)
Yhtye on New York Citysta saapuva rock’n‘roll-orkesteri. Se on uransa aikana kiertänyt maailmaa yhdessä Red Hot Chili Peppersin, Nashville Pussyn, Orgyn, The Damnedin, Dee Dee Ramone & Deborah Harryn kanssa. Ryhmä tunnetaan etenkin energisenä keikkabändinä, joka lavoilla käyttää ahkerasti savua, lasereita, räjähdyksiä, palavia kitaroita ja tulen syöksijöitä. Viimeksi mainittua aktiviteettia harrastaa etenkin bändin kitaristi Sean.