Tehosekoitin Reaktorin aalloille.
- Julkaistu 17.04.2008
- Tagit: reaktori, stadia, tehosekoitin
- Luettu 1986 kertaa
Tehosekoitin, joka oli vuosivälillä 1991–2004 toiminut kotimainen rock-yhtye, minkä musiikkia oli höystetty punk-vaikuttein, tulee valloittamaan vuosikausia kestäneen taukotilan jälkeen radioaallot kuluvan kuukauden 19. päivä muutaman tunnin ajaksi. Yhtyeen tuotantoa nimittäin soitetaan helsinkiläisen ammattikorkeakoulu Stadian opiskelijaradiossa. Reaktorin aalloissa hyllyy Tehosekoittimen musiikkia neljä tuntia yhteen soittoon. Stadian radio- ja televisioilmaisun linjaa käyvien opiskelijoiden oma tuotanto, Reaktori, kuuluu taajuudella 100,0 MHz. Ohjelma on erityisesti nuorille pääkaupunkiseutulaisille suunnattu määräaikainen paikallisradioasema.
Vuonna 2004 toimintansa korsolaisen Ankkarockin lavalla päättänyt Tehosekoitin saa oman spesiaalilähetyksen Reaktorin koostamassa “Köyhiä syntisiä vuosia” -lähetyksessä, jota juontavat Heikki Näränen yhdessä Kaistan toimituskunnasta tutun Akseli Heikkilän kanssa. Tehosekoitinpainotteinen ohjelma alkaa lauantaina puolitapäivin ja päättyy kello 16 aikoihin.
Reaktori-aseman ilakointia on kuultavissa 24 tuntia vuorokaudessa radiotaajuudella 100,0 MHz tai Reaktorin virallisilla nettisivuilla osoitteessa http://reaktori.stadia.fi/2008. Reaktorin ohjelmassa soitetaan Tehosekoittimen koko tuotantoa poislukien alkuaikojen vinyylit.
“Tehiksen” viimeisin live-esiintyminen soitettiin 1. elokuuta 2004 Vantaan Korsossa, jossa järjestettiin Ankkarock-festivaali. Rokkiryhmän viimeisimmäksi albumiksi jäi “A Lotta Rhythm” -niminen pitkäsoitto. Sen englanninkielinen nimi on “Screamin’ Stukas”. Se ilmestyi vuoden 2002 päivinä. Bändin debyyttialbumi, kutsumanimeltään “Rock’n Roll”, valahti ilmoille vuonna 1994.
“A Lotta Rhythm” -albumin kappaleet:
- Ain’t Walkin’ on Water
- Work It Out Sheila
- Some Fun Tonight
- Action
- My My Girl (Just Fell in Love)
- On the Wing
- C’Mon Baby Yeah
- Never Been This High
- A Lotta Rhythm
- Hellbound Train
- D’Yer Understand
- Incomplete & Out of Time
Tehosekoitin oli:
- Otto Grundström (laulu)
- Hannu Kilkki (basso)
- Matti Mikkola (kitara ja rummut)
- Tero Sundell (rummut)
Bändin keulahahmona tunnettu Otto P. Grundström syntyi Helsingissä vuonna 1976. Hän on muusikkona toimimisen lisäksi ulottanut taiteellisuutensa runojenkin pariin. Mies oli vastuussa Tehosekoittimen kappaleiden sanoituksista vokalistin viran ohessa. Grundströmiltä ilmestyi vuoden 2005 päivinä runokokoelma “Tähtiotsa” kustantamo Johnny Knigan kautta. Se on tyyliltään romanttinen balladikirja.