Teräsbetoni hävisi.
- Julkaistu 25.05.2008
- Tagit: dima bila, kalomira, teräsbetoni
- Luettu 2135 kertaa
Rokkibändi Teräsbetoni (www.terasbetoni.com) hävisi Euroviisut muutamia minuutteja sitten järjestetyn ääntenlaskun mukaan. Voittajaksi selviytyi Venäjä 272 pisteellä. Venäläinen voittajayhtye Dima Bilan esitti laulukilpailun voittogaalassa suurelle yleisölle kappaleen “Believe”, joka on tuottaja Timbalandin käsialaa. Venäjä oli yksi Euroviisujen tämän vuoden ennakkosuosikeista, kuten suomalainen Teräsbetonikin. Dima Bilan oli kyseisessä musiikkikilpailussa toisella sijalla pari vuotta sitten, kun heviryhmä Lordi kaappasi kilpailussa korkeimman pistemäärän itselleen. Venäläiset ylsivät myös edellisen vuoden Euroviisuissa toiselle sijalle.
Teräsbetoni uutisoi 21. päivä pääsystään Euroviisujen finaaliin lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi. Tuolloin bändin kotisivuilla julkaistussa uutisessa kerrottiin monta tutuksi tullutta edustajaa jääneen rannalle ruikuttamaan Teräsbetonin joukkojen jatkaessa eteenpäin marssimista. Bändi kertoi tunnelman olleen tuohon aikaan voittoisa, mutta totesi savottaa olevan vielä tekijäänsä odottamassa. Muutamia minuutteja sitten selvinneen pisteenlaskutilaisuuden mukaan Teräsbetoni ei päässyt pokkaamaan Euroviisujen vuoden 2008 vuosikerran voittoa, vaan yhtye sijoittui finaalissa sijalle 22.
Belgradissa vietetyn musiikki-ilakoinnin voitto meni venäläiselle Dima Bilanille, joka otti kisassa 272 pistettä. Toiselle sijalle sijoittui Kreikan Kalomira-yhtye biisillään “Secret combination” ja kolmannen pallin varasi ennakkosuosikki, ukrainalainen Ani Lorak laulullaan “Shady Lady”. Suomea tapahtumassa edustanut hevibändi Teräsbetoni esitti gaalassa kappaleen “Missä miehet ratsastaa”. Biisi poiki pisteitä 35 kappaletta, joten bändi pääsi sijalle n:o 22. Suomelle pisteitä antoivat:
- Viro (10 pistettä)
- Latvia (1 piste)
- Islanti (7 pistettä)
- Norja (4 pistettä)
- Andorra (4 pistettä)
- Puola (2 pistettä)
- Ruotsi (7 pistettä)
Ruotsalaisetkin selättivät “Missä miehet ratsastaa” -kappaleen, sillä Ruotsin edustajayhtye poimi pojoja 47 kappaletta. Venäjän Dima Bilan tiimiin kuului itseluottamusta uhkunut venäläinen taitoluistelija Jevgeni Pluaienko, joka teki yhtyeen esityksen aikana piruetteja.
Teräsbetoni on:
- J. Ahola (laulu ja basso)
- A. Järvinen (kitara ja laulu)
- J. Kuokkanen (rummut)
- V. Rantanen (kitara)