The Beatlesin comeback keskiviikkona 9. syyskuuta.

  • Julkaistu 08.09.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1542 kertaa

9. syyskuuta 2009, tai 09.09.09, on musiikkihistoriassa merkittävä päivä, sillä silloin julkaistaan maailmanlaajuisesti koko The Beatles -yhtyeen levytykset uudelleen äänikäsiteltynä. Beatlesien koko tuotanto on digitaalisesti remasteroitu EMI:n Abbey Roadin legendaarisissa studioissa. Neljä vuotta kestänyt projekti tuo nyt Beatlesin musiikin esille nykypäivän soundein, vaikka itse kappaleisiin ei ole koskettu.

Beatles-katalogin kaikki 14 albumia on paketoitu kuusisivuisiksi digipackeiksi, joita on täydennetty muun muassa uusilla kappalekohtaisilla esittelyteksteillä ja harvinaisella kuvamateriaalilla. Jokainen albumi sisältää myös “making of” -materiaalin kyseisen äänitteen synnystä.

Kahdentoista Beatles-albumin ulkoasut ja kappalejärjestykset ovat alkuperäismuodossaan. Samoin on myös “Magical Mystery Tour”, joka on ollut osa The Beatles -katalogia jo vuodesta 1987 CD-versioden ensijulkaisusta lähtien. Lisäksi “Past Masters Vol I ja II” on nyt paketoitu yhdeksi tupla-CD -levyksi, joten julkaisussa on kaikkiaan 14 legendaarista albumia, joista kaksi on tupla-CD:tä.

Neljä ensimmäistä Beatles-albumia julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan stereoversioina CD-levyllä. Beatles-katalogi tulee myyntiin koko tuotannon kattavana CD-boksina, sekä yksittäisinä albumeina. Todellisia Beatle-faneja hemmottelee rajoitettuna painoksena saatava “The Beatles In Mono” -boksi, joka kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen myös suosikkiyhtyeen kaikki monolevytykset.

Harvinainen “The Beatles: Rock Band” -peli markkinoille

Samana aikaan levyjen kanssa (09.09.09) julkaistaan myös “The Beatles: Rock Band” peli, jonka avulla voi itse soittaa yhtyeen ikivihreitä kappaleita. Beatlesin tekijänoikeuksia hallinnoiva Apple Corps. yhtiö myönsi oikeudet peliyhtiö Electronic Artsille, jotta Beatlesin pop-klassikot tulisivat tutuksi myös nuoremmille musiikinkuuntelijoille.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot