"United Vol. 2" -kokoelma.

"United Vol. 2" -kokoelman etukannessa näkyy futuristinen ja abstrakti piikkikuvio, joka on muodoton ja teräväkulmainen ja väritykseltään metallinen. Kuvan oikeassa yläkulmassa lukee valkoisella värillä kokoelman nimi tikkukirjaimin ja pienellä fontin koo Julkaistaan 14.4.2009

Tämä elektronista musiikkia sisältävä kokoelmalevy “United Vol. 2” tullaan julkaisemaan levymerkki Black Rainin kautta tiistaina 14. huhtikuuta sekä rajoitettuna 1000 kappaleen suuruisena CD-versiona, että jokseenkin rajoitettuna normaaliversiona. Koosteesta julkaistavan erikoisversion mukana tulee tarra ja taiteltava juliste. Tämä julkaisu sisältää musiikkia yhteensä 13 kappaleen verran, joista aktiivista soittoaikaa kypsyy peräti tunnin verran. Levy-yhtiön omat artistit ja bändit näyttelevät kokoelmalla pääosaa, mutta musiikillisesti “United Vol. 2” sisältää biisejä hyvin laajalta alalta elektronisen musiikin rintamalta. Ensimmäinen osa “United”-kokoelmasta julkaistiin toukokuussa 2005, eli suurinpiirtein tasan neljä vuotta sitten.

“United Vol. 2” -kokoelman oli tarkoitus ilmestyä elektronisen musiikin kuuntelijakunnan korville jo maaliskuussa 2009, mutta kiekon julkaisemista jouduttiin lykkäämään parilla viikolla tarkemmin erittelemättömien syiden johdosta. Kiekko julkaistaan Black Rain Media Groupiin kuuluvan NoiTekkin avustuksella.

“United Vol. 2” -kokoelman kappaleet:

  1. Dym: “The Invilid”
  2. Life Cried:” Forbidden”
  3. Distorted Memory: “Seven voices of Hate”
  4. Die Sektor: “Warsong”
  5. Tactical Sekt: “Human Catastrophe”
  6. Dan of Ashes: “Kill Life and Bury the Dead”
  7. Xentrifuge: “Into Descent”
  8. C-Drone-defect: “Mundus Vult Decipi”
  9. Derma-Tek: “Push Away”
  10. Hioctan: “Dogma V2
  11. FGFC820: “Momentum”
  12. Panic Lift: “Everything I Have”
  13. Aslan Faction: “Seventh Circle” (2008 mix)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot