Viiden tämän iltainen levynjulkaisukeikka myytiin loppuun.
- Julkaistu 07.04.2010
- Tagit: viisi
- Luettu 1900 kertaa
A cappella -yhtye Viisi esiintyy tänään Helsingin Semifinalissa loppuunmyydyllä levynjulkaisukeikalla. Viisi julkaisi omaa nimeänsä kantavan debyyttialbuminsa 31. maaliskuuta. Albumi nousi heti julkaisuviikolla iTunesin Top 10:n ostetuimman levyn joukkoon.
Yhtyeen fanit toteuttavat tilaisuudessa Suomen ensimmäisen yhteisöllisen fanivideon, joka syntyy täysin yhteisöllisesti: yleisö kuvaa, järjestää, tuottaa, leikkaa ja levittää “sosiaalisen musavideon” täysin itsenäisesti. Viestiä on viety eteenpäin luonnollisesti Facebookissa.
Vastaanotto yleisön toteuttamalle musavideolle on ollut huippuhyvä. Lähes koko sali on jo ilmoittanut ottavansa kameran mukaan ja antavan materiaalin leikkaajan ja ohjaajan käyttöön. Faneja hekin. Uskon tämän tyyppisten sosiaalisen median pelisäännöillä tehtyjen videoprojektien yleistyvän. Yleisöstä tulee osallistuja ja sosiaaliset mediat toimivat nopeana kanavana järjestelyjen ja jakelun suhteen
, toteaa idean isä Jani Halme kontaktointitoimisto Toisesta.
Videon takana on osin samat tahot, jotka toteuttivat GPS-paikannettuihin polkupyöriin pohjatuneet Satelliittifillarit-projektin, joka on kerännyt YouTubessa jo yli 300 000 katsomiskertaa. Samat tekijät vastasivat myös Paranormal Activity -elokuvan verkkovideosta, jossa leikattiin trailerin sekaan ennakkonäytöksessä yökameroilla taltioidut yleisön aidot reaktiot. Paranormal Activity on sekin kerännyt YouTubessa yli 50 000 katsojaa.
Viiden nuoren naisen muodostama yhtye vakuuttaa yleisönsä valloittavalla esiintymisellään sekä upealla musiikillaan. Laulun voimaan luottavat persoonalliset ja vahvat solistit antavat äänensä puhua puolestaan. Viisi perustettiin vuonna 2003. Viisi on uransa alusta lähtien sovittanut kaikki kappaleensa itse, ja debyyttialbumin kaikki laulut ovat yhtyeen Virpi Eroman sävellyksiä. Sanoittajina albumilla ovat olleet Heimo Hatakka, Mariska, Katja Hollmén ja Inka Nousiainen.
Viimeisen kuuden vuoden aikana tämä valloittava kokoonpano on tehnyt satoja yrityskeikkoja ja lukuisia konsertteja. Kiertue debyyttilevyn tiimoilta starttaa keväällä 2010. Yhtyeessä laulavat Virpi Eroma, Saima Hyökki, Pauliina Kokkonen, Essi Marila ja Aliina Mäkitalo.