Suomen huippumalli haussa (Neloselta).
- Julkaistu 09.02.2008
- Tagit: huippumalli haussa, nelonen
- Luettu 3763 kertaa
Sarjan esittää Nelonen
Televisiokanava Nelonen (www.nelonen.fi) aikoo avata oman suomalaisen version supersuositusta Huippumalli haussa -televisioformaatista. Suomeen istutettu sarja on alkava kuluvan vuoden keväällä. Ohjelmaa esitetään maanantaisin alkaen kello 20.00 ja päättyen tasan klo 21. Suomen huippumalli haussa on reality-sarja, jossa pyritään löytämään sellainen henkilö, jolla on riittävät taidot ja ulkonäkö, joiden turvin hän voi aloittaa uran mallimaailman huipulla. Sarja ei ole siis yksinomaan ulkoiseen kauneuteen painottunut, sillä menestyäkseen mallikokelaiden tulee omata riittävästi sisua ja oikeaa asennetta. Sarjassa järjestetään kussakin eri jaksossa monenlaisia kilpailuja ja tehtäviä, kuten esimerkiksi haastavissa mallivalokuvauksissa toimimista ja muotinäytöksissä esiintymistä.
Suomen huippumalli haussa koettelee amerikkalaiseen alkuperäiseen formaattiin perustuen kandidaattejaan järjestämällä tehtäviä, kuten muotinäytöksissä esiintymistä, suunnittelijoiden tapaamista ja valokuvaustilaisuuksia. Jokaisen jakson päätöspisteessä mallien toimia arvioidaan tuomariston toimesta. Jury arvostelee kilpailijoiden potentiaalin ja suoritukset kilpailun voittamiseen. Sarjassa pudotetaan pois yksi kisailija viikoittain.
Tähän televisio-ohjelmaan Nelonen hakee vielä 11. päivä kuluvaa kuukautta asti uusia kilpailijoita. Koko sarjan voittanut mallineito saa muhkean 25 000 euron arvoisen mallisopimuksen vaikutusvaltaiselta mallitoimista Paparazzilta. Voittanut Suomen supermalli pääsee lisäksi Max Factorin TrendLook -keulakuvaksi ja Cosmopolitan-lehden etukanteen. Nelosella esitetty America’s Nex Top Model oli kanavan suosituimpia ulkomaisia reality-sarjoja, joten myös kotimainen versio saanee hyvin suurta näkyvyyttä. Formaatti on huippumalli Tyra Banksin luoma. Sarjaa esitetään Suomessa huhtikuusta lähtien. Mallihakijoiden tulee olla iältään 18-27-vuotiaita. Kuvaustyöt järjestetään maalis-kesäkuun välisenä aikana. Tällä hetkellä arvioidaan, että kuvaukset viedään päätökseen kesäkuun alkuun mennessä. Tänä aikana kilpailijat asuvat yhteismajoituksessa Helsingin seudulla. Sarjaa kuvataan tosin vain arkisin, joten aivan täysin kandidaattien ei tarvitse luopua yksityiselämästään. Kuvausaikatauluun saattaa kuitenkin ilmestyä poikkeavia aikatauluja, sekä ulkomaanmatkoja. Nelonen etsii hakijoita, jotka kirjoittavat luovan ytimekkäät hakupaperit — hakemuksessa olisi mainittava nokkelia syitä siihen, miksi juuri Hän on sopiva Suomen huippumalliksi vuodelle 2008. Hakemukseen kaivataan myös tuoreita valokuvia liitteeksi. Nelosen sarjaa pyörittävä tiimi ottaa tarvittaessa yhteyttä hakijaan, mikäli he kaipaavat tarkempia tietoja. Kilpailuun valitut naiset esitellään Nelosen nettisivuilla maaliskuussa.
Kilpailuun voi lähettää hakemuksen suoraan täältä.