Andy Bell: "Non-Stop".

  • Julkaistu 04.04.2010
  • Tagit:
  • Luettu 1441 kertaa

Poppibändi Erasuren riveissä seisova Andy Bell Tulee julkaisemaan 25. toukokuuta 2010 uutta musiikkia albumiplatallisen verran, kun Bellin yhdessä Pascal Gabrielin kanssa kirjoittama ja tuottama “Non-Stop” julkaistaan. Teos sisältää tanssittavaa pop-musiikkia, joka sopii erityisen hyvin diskokäytöön. Yhteensä 10 uutta biisiä sisältävä pitkäsoitto sisältää singlen “Call On Me”, jonka brittimuusikko julkaisee toukokuun 1. päivä. Lisäksi levyltä lohkaistaan toinen single hieman myöhemmin kappaleesta “Honey If You Love Him”. Jälkimmäisessä singlessä Bell laulaa dueton Perry Farrellin kanssa. Farrell osallistui myös singlebiisin säveltämiseen ja itse asiassa kyseinen singlelohkaisuprojekti oli hänen ideansakin.

Lontoossa asuva muusikko tulee julkaisemaan tuliterän “Non-Stop”-albuminsa Mute Recordsin ja Sanctuary Recordsin kautta. Andy Bell on oman nimensä lisäksi julkaissut musiikkia soolona Mimó-nimisen taiteilijanimen turvin. Viimeksi helmikuussa Mimó-nimen kautta ilmestyi singlelohkaisu “Will You Be There?” sekä digitaalisessa että CD-formaatissa sekä Euroopassa ja Yhdysvaltojen alueen markkinoilla. Singlekappaleen tuottajana toimi tässäkin tapauksessa Pascal Gabriel, jonka aikaisempiin asiakkaisiin kuuluu Dido, Kylie ja Ladyhawke. Andy Bellin musiikkiin voi tutustua artistin omilla MySpace-sivuilla.

“Non-Stop”-albumin kappaleet:

  1. Running Out
  2. Call On Me
  3. Subject / Object Say
  4. What You Want
  5. Will You Be There?
  6. Slow Release
  7. Touch
  8. Non-Stop
  9. DHDQ
  10. Honey If You Love Him (featuring Perry Farrell)

Andy Bell on syntikkapoppibändi Erasuren laulaja. 45-vuotias muusikko on toiminut Erasuren riveissä vuodesta 1985 asti. Muusikko on avoimen homoutensa ansiosta muodostunut homoikoniksi. Hän ilmoitti joulukuussa 2004 olevansa HIV-positiivinen ja on tiennyt sairaudestaan jo vuosikymmenen ajan.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot