Sister Sin: "True Sound of the Underground".

  • Julkaistu 05.04.2010
  • Tagit:
  • Luettu 1615 kertaa

"True Sound of the Underground" -albumin etukannessa näkyy Sister Sinin kokoonpano siten, että mustahiuksinen nainen on etualalla ja miehet rivissä takana. Kuvan päällä valkoisella värillä Sister Sin -logo ja sen alla albumin nimi. Julkaistaan kesällä 2010

Ruotsalainen naislaulajan tähdittämä rock-ryhmä Sister Sin on tähän mennessä nauhoittanut Tukholman ulkopuolella sijaitsevan Studio 301:n tiloissa uusimman pitkäsoittonsa rumpuraidat. Seuraavana äänitysvuorossa oli bassojen ja kitararaitojen taltioimienn Cosmos Studioiden tiloissa. Maaliskuun loppuvaiheilla bändi oli ehtinyt ikuistaa myös lauluraidat. Levyn miksausvaihe starttasi kuukauden vaihtuessa. Teoksen tuottajana toimi Henrik Edenhed, joka on aikaisemmin muovannut musiikkia Dead By Aprilin, Robynin ja Lambrettan joukoille. Sister Sin suunnittelee julkaisevansa oheisessa kuvassa näkyvän “True Sound of the Underground” -albumin jossain vaiheessa tulevaa kesää. Tarkkaa julkaisuhetkeä ei ole vielä lyöty lukkoon. Tuleva pitkäsoitto tulee olemaan seuraaja noin vuoden päivät sitten ilmestyneelle “Switchblade Serenades” -teokselle. Edellisen albumin ilmestyttyä ruotsalaisyhtye soitti Euroopassa ja Yhdysvalloissa yli 100 live-esiintymistä.

Göteborgista kotoisin olevan Sister Sinin uusimman studiolevyn nauhoitushommat starttasivat helmikuun alkupäivien aikana. Bändi ei ole tähän mennessä paljastanut minkälaista materiaalia levylle nauhoitettiin. Myöskään biisien kappalemäärää ei ole vielä valotettu. Uutukainen tulee olemaan seuraaja “Switchblade Serenades” -teokselle, joka sai suurta huomiota myös Yhdysvalloissa bändin kotimaan lisäksi. Amerikassa albumi kävi uusien artistien julkaisuja esittelevällä levylistalla, jossa se oli korkeimmillaan 107. sijalla.

Tulevalla albumilla kuullaan ensimmäistä kertaa Sister Sinin basistina Bentonia, joka lyöttäytyi joukon jatkoksi viime vuoden huhtikuussa pitkään kestäneen hakuprosessin päätteeksi. Yhtye etsi basistia muutaman kuukauden aikana ja ehti saada sadoittain hakemuksia, joista useita lupaavimpia kandidaatteja kuulusteltiin koe-esiintymisissä yhteensä tuntitolkulla. Benton osoittautui hakijoista sopivimmaksi. Benton korvasi bändistä lokakuussa 2008 poistuneen Chrisin. Uudelta bassotaiturilta toivottiin 22–32 vuoden ikää, kokemusta studio- ja keikkatyöskentelystä, taustalaulutaitoja ja valmiutta keikkailla runsaasti.

Sister Sin on:

  • Liv (laulu)
  • Jimmy (kitara)
  • Benton (basso)
  • Dave (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot