C. Rown & The Coronets: "Light the Night".
- Julkaistu 21.01.2009
- Tagit: c. rown & the coronets
- Luettu 2566 kertaa
Julkaistaan 28.1.2009
Kotimainen C. Rown & The Coronets (www.coronets.fi) tulee julkaisemaan kuluvan kuukauden puolella, 28. päivä, levytysuransa ensimmäisen mittavan virstanpylvään. 28. päivä yhtye tulee julkaisemaan debyyttialbuminsa. Sen nimi on “Light the Night”. Kiekon julkaisusta vastaa Playground Music. Keski-Suomesta kotoisin oleva rokkiryhmä perustettiin vasta hiljattain, mutta bändin jäsenet kertovat toimineen musiikkirintamalla jo vuosikausien ajan. Yhtyeen keulahahmo, eli Harri Jalkanen, on musisoinut keikkalavoilla jo tuhatkunta kertaa käyttäen soitinlaitteena suutaan ja kontrabassoaan. Ääninäytteitä soitinyhtyeen biiseistä löytyy sen MySpace-sivujen musiikkisoittimesta.
Yhtye soittaa “Light the Nights” –nimisellä esikoisalbumillaan kitararokkia, jota totuttiin kuulemaan jo 1950- ja 1960-luvuilla. Bändin musiikki kulkee ajoittain samassa virrassa, jossa kotimaisen The Agentsin musiikkikin. C. Rown & The Coronets soittaa tulkintojaan muiden artistien biiseistä. “Light the Night” -albumilla tunnetuimpiin biiseihin lukeutuu Chris Isaakin hittiviisu “Blue Hotel”, jota on päädytty käyttämään uuden albumin avausraitana.
Bändissä kitara soittaa Jukka Räsänen. Hän on aikaisemmin soitellut samaa instrumenttia myös Marko Haaviston johtaman musiikkiprojekti Poutahaukkojen joukoissa. C. Rown & The Coronetsin kokoonpanoon kuuluu Räsäsen ja Jalkasen lisäksi myös rumpali Arto Manninen sekä komppikitaraa kurittava Vesa Jokinen.
“Light the Night” -albumin kappaleet:
- Blue Hotel
- Red Cadillac And A Black Moustache
- Trouble Is Her Name
- Crazy Little Kitten
- Tell Me Who
- No One To Talk To
- Kissing Abilene Goodbye
- What A Wonderful Night Out
- Wish I´d Never Said Hello
- Tonight Will Be The Last Night
- Hot Pink Cowboy Boots
- Question
- I Can Feel It
- Wedding Bells
C. Rown & The Coronets on:
- Harri Jalkanen (laulu ja kontrabasso)
- Jukka Räsänen (soolokitara)
- Vesa Jokinen (rytmikitara)
- Arto Manninen (rummut)