Cristal Snow: "The Prophecy".
- Julkaistu 13.04.2008
- Tagit: cristal snow
- Luettu 3374 kertaa
Debyyttialbumi on ilmestynyt
Helsinkiläinen elektronista musiikkia soittava yhden miehen musiikkiprojekti, jota kutsutaan nimellä Cristal Snow (www.cristalsnow.com), julkaisi debyyttialbuminsa “The Prophecy” muutamia päiviä sitten. Albumi on menestynyt Suomen albumilistalla mairittelevasti, sillä oitis ilmestyttyään se rynni levylistan kärkikymmenikköön. Yhtyeen esikoisalbumi julkaistiin virallisesti 24. maaliskuuta kuluvana vuonna Helsinki Music Company Oy:n kautta. Siltä lohkaistiin ainakin single, jonka nimi on Eurovision-laulukilpailun karsintakierrokselle asti yltänyt ja helmikuun lopussa ilmestynyt “Can´t Save Me”.
Cristal Snowin musiikkiura alkoi vuosia sitten, mutta varsinaisen esikoisalbuminsa se toi esiin vasta pari viikkoa sitten. Bändiviritelmä sai levytyssopimuksen Helsinki Music Companylta, jolle oli lähetetty kuunneltavaksi demotaltiointi.
Cristal Snow uutisoi hiljattain blogissaan, ettei hänellä ole enää lainkaan aikaa blogata tai kertoa omakohtaisesti kuulumisiaan, sillä artistin kaikki aika menee albumin ilmestymisen nostattamien kiireiden hoitamiseen.
“The Prophecy” -albumin kappaleet:
- The Prophecy
- Cristal Clear
- The Message
- Pump It Up
- Can’t Save Me
- Scarred
- Money (Can’t Get Enough)
- Kurisutaru
- China Cool
- Rock Your House
- Don’t Stop
- Fresh Step
- Jump (Break the Ground)
- You Don’t Know me
Cristal Snow esiintyy:
- 16. huhtikuuta 2008: Yksityistilaisuus (Helsinki)
- 19. huhtikuuta 2008: Zone (Ruka)
- 25. huhtikuuta 2008: Onnela (Tampere)
- 26. huhtikuuta 2008: Onnela (Kotka)
- 26. huhtikuuta 2008: Onnela (Kotka)
- 30. huhtikuuta 2008: Alexpark (Lahti)
- 30. huhtikuuta 2008: Alexpark (Lahti)
- 2. toukokuuta 2008: Giggling Marlin (Jyväskylä)
- 4. toukokuuta 2008: Silja Europa (Turku)
- 9. toukokuuta 2008: Danceteria Club, Dtm (Helsinki)
- 10. toukokuuta 2008: Public House (Kristiinankaupunki)
- 14. toukokuuta 2008: Onnela (Turku)
- 17. toukokuuta 2008: Onnela (Kouvola)
- 23. toukokuuta 2008: Cabaret (Oulu)
- 25. toukokuuta 2008: Power mover 2008 (Jäähalli, Helsinki)
- 6. kesäkuuta 2008: Royal Onnela (Helsinki)
- 7. kesäkuuta 2008: Private Party (Helsinki)
- 7. kesäkuuta 2008: Private Party (Helsinki)
- 11. kesäkuuta 2008: Onnela (Seinäjoki)
- 13. kesäkuuta 2008: Royal (Lahti)
- 28. kesäkuuta 2008: DTM Pride Closing Party (Helsinki)
- 12. heinäkuuta 2008: Yksityistilaisuus (Helsinki)
- 27. syyskuuta 2008: Savonsolmu (Pieksämäki)
- 3. lokakuuta 2008: Stockholm (Tukholma, Ruotsi)
Cristal Snowin takana toimiva henkilö on Kankaanpäällä lapsuusvuotensa asunut, joka koki kotipitäjässään olevansa liian suuri mahtuakseen pikkukylän asukiksi, joten yläasteen jälkeen Cristal Snow, eli Tapio Huuska, muutti Yhdysvaltojen New Yorkin kaupunkiin.
Artisti koki elämän New Yorkissa olevan kuin unelma käynyt toteen. Paikalla hän sai työtarjouksia, tapasi mahtavia ihmisiä ja tutustutti itsensä musiikin parissa painimiseen. SN joutui kuitenkin vastentahtoisesti palaamaan takaisin tänne Suomeen. Marraskuussa 2005 hän voitti Miss Drag Queen 2006 -mallikilpailun.