Depeche Moden "Sounds of the Universe" -albumista erikoisversio.
- Julkaistu 22.02.2009
- Tagit: depeche mode
- Luettu 1811 kertaa
Julkaistaan 20.4.2009
Elektronisen musiikin tunnetuimpiin nimiin kuuluva Depeche Mode julkaisee levytysuransa 12. studioalbumista, jonka nimi on “Sounds of the Universe”, normaalin standardiversion lisäksi rajoitetun erikoispainoksen. Opuksesta ilmestyy myös kappalemäärältään rajoitettu boxset-versio, johon ahdetaan kolme CD-levyllistä musiikkimateriaalia, sekä yhden DVD:n. Kylkiäisinä pakettiin tulee kaksi 84-sivuista kirjaa, jotka ovat kumpikin kovakantisia, ja jotka sisältävät kaikki “Sounds of the Universe” -albumin kappaleiden sanoitukset. Kirjasissa on lisäksi Anton Cobijnin ottamia valokuvia. Toisessa kirjasessa on yksinoikeudella julkaistavia potretteja Depeche Moden studiotyöskentelytavoista Daniel Millerin, Ben Hillierin, Luke Smithin ja Ferg Peterkinin räpsimissä kuvissa. Depeche Moden joukot aikovat siirtyä pian laajamittaisen Pohjois-Amerikan-kiertueen vietäväksi “Tour of the Universe” -nimisen keikkaputken nimissä.
Britanniasta kotoisin olevan Depeche Moden tuleva kiertue, jota yhtye kutsuu nimellä “Tour Of The Universe”, tulee olemaan onnistuessaan laajin keikkakiertue seitsemään vuoteen. Reissu käynnistyy Kanadan Torontosta 24. heinäkuuta ja kattaa Pohjois-Amerikan alueella yhteensä 22 esiintymistä eri puolilla Yhdysvaltoja ja Kanadaa.
“Sounds of the Universe” -albumin kappaleet:
- In Chains
- Hole To Feed
- Wrong
- Fragile Tension
- Little Soul
- In Sympathy
- Peace
- Come Back
- Spacewalker
- Perfect
- Miles Away/The Truth Is
- Jezebel
- Corrupt
“Sounds of the Universe” -albumista julkaistavalla erikoisversiolla kuullaan kolmelta CD:ltä varsinaisen albumin kappalesetin lisäksi bonusbiisejä ja remix-kappaleita muilta artisteilta. Lisäksi julkaisu sisältää 14 demoasteista värssyä. Aikaisemmin yhtye ei ole julkaissut demojaan suuren yleisön kuultavaksi. DVD-levyllä, joka sisältyy ainakin albumin boxsetiin, nähdään yhteensä kolme lyhytelokuvaa. Ensimmäisessä elokuvassa dokumentoidaan albumin tekemistä, kuvataan ns. esiripun takaa. Toisessa videossa puhutaan bändin jäsenten nauhoitustavoista ja esitetään Depeche Moden henkilökohtaista arkistokuvaa aikaisempien albumien nauhoitussessioista. Kolmas videoleike on lyhytelokuva, joka pui “Sounds of the Universe” -albumin kutakin kappaletta. DVD:n sisälmyksien seasta löytyy lisäksi promovideo biisistä “Wrong”, joka on uuden pitkäsoiton ensimmäinen singlelohkaisu. Promovideon kuvasi Patrick Daughters. DVD-kiekolla tullaan näkemään myös neljän muun biisin soittamiset studiossa joulukuussa 2008. Boxset tullaan paketoimaan kartonkiseen koteloon, jonka pohjaväri on mattamusta ja sen etukannessa näkyy hopeavärillä albumin kansitaide.
Depeche Moden tällä hetkellä uusin albumi on vuonna 2005 ilmestynyt “Playing the Angel”. Se on yhtyeen järjestyksessä 11. pitkäsoitto. 52 minuuttia musiikkimateriaalia sisältävä kiekko kipusi oitis ilmestyttyään Suomen albumilistan huipulle ja ylitti kultalevyrajan myyntilukeman, joka on 15 000 kappaletta.
Depeche Mode on:
- Martin Gore (kitara, koskettimet ja taustalaulu)
- David Gahan (laulu)
- Andrew Fletcher (koskettimet)
DM:n kokoonpano on yksi pitkäaikaisimmista ja tunnetuimmista new wave -musiikkivaiheen toimijoista. Bändi on myynyt levy-yhtiö EMI:n mukaan yli 75 miljoonaa kopiota albumeistaan maailmanlaajuisesti. Kaiken kaikkiaan yhtyeen julkaisemia äänitteitä on myyty EMIn tilastojen mukaan ympäri planeettaa hulppeat 100 miljoonaa kappaletta.