Doogie White kiertueelle Suomeen.

  • Julkaistu 04.09.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1657 kertaa

Valokuva parrakkaasta ja pitkähiuksisesta miehestä, joka soittaa suutaan mikrofoniin antaumuksella kellertävän spottivalon hohteessa. Miehellä yllään valkoista tunikamaista vaatetta. Kuva otettu alhaalta viistosti ylöspäin. Kuvassa Doogie White

Entinen Rainbowin laulaja ja Yngwie Malmsteeninkin riveissä toiminut Doogie White tulee kiertueelle Suomeen lokakuussa 2009. Rokkilaulajan keikkapäivämäärät ja esiintymispaikat on nyt varmistettu. Miehen keikkaputki käsittää tällä hetkellä viisi live-esiintymistä eri puolilla Suomea suomalaisista jäsenistä muodostetun keikkabändin kera. Doogie White seuralaisineen nähdään tämänhetkisten tietojen valossa ainakin Helsingissä, Seinäjoella, Porissa, Järvenpäällä ja Tampereella. Skottimuusikon Suomeen tuo hämeenlinnalainen ÄäniDynamo Oy, joka tietää kertoa Whiten taustoista sen verran, että muusikko aloitti uransa Yngwie Malmsteenin ja Cornerstonen kanssa, sekä soitteli myös kitaravirtuoosi Ritchie Blackmoorin perustamassa Rainbowissa vuoden 1994 tienoilla — Whiten laulua kuullaan bändin vuotta myöhemmin ilmestyneellä pitkäsoitolla “Stranger in Us All”.

Doogie White kiertueella Suomessa:

  • 14. lokakuuta 2009: Apollo Live Club (Helsinki)
  • 15. lokakuuta 2009: Duuni (Seinäjoki)
  • 16. lokakuuta 2009: Vaakuna Yö (Pori)
  • 17. lokakuuta 2009: Swengi (Järvenpää)
  • 18. lokakuuta 2009: Henry´s Pub (Tampere)

Doogie White julkaisi Rainbowin kanssa vain yhden albumin. Sen lisäksi hän kävi kiertelemässä bändin kanssa ympäri maailmaa tehden ahkerasti live-esiintymisiä aina siihen pisteeseen asti, kun vuonna 1997 Blackmore päätti kuopata Rainbow-projektin. Sen jälkeen White värväytyi Yngwie Malmstenin laulajaksi kiertueille — yhteistyö kesti seitsemän vuotta. Näinä aikoina skotti työstää soolouralleen uutta studioalbumia.

Doogie Whiten keikkabändi:

  • Lacu Lahtinen (rummut)
  • Risto Lassila (kosketinsoittimet)
  • Mika Lamminsivu (kitarat)
  • Klaus Wirzenius (basso)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot