Elävän musiikin yhdistys Savoon.
- Julkaistu 30.10.2009
- Tagit: fatal frame, kruor, og ikonen, perk, rockama
- Luettu 1975 kertaa
Kuvassa yhdistyksen logo
Suomen kaunein elävän musiikin yhdistys Savon Popmusiikki ry. aloittaa toimintansa marraskuussa Kuopiossa. Suomen 20:ssa suurimmassa kaupungissa on elävän musiikin yhdistys, Kuopiosta vastaava on tähän asti puuttunut. Kuluneen vuoden aikana kourallinen paikallisia alan puuhastelijoita löi viisaat päänsä yhteen ja seurauksena syntyi Savon Popmusiikki ry. Hallituksessa vaikuttaa mm. paikallisia ravintolapäälliköitä ja muusikoita.
Yhdistyksen toiminta alkaa näyttävästi avajaistapahtumilla 4.11. Kuopion Henry’s Pubissa ja 13.11. Kulttuuriareena 44:ssä. Molemmissa tapahtumissa esiintyy eri musiikkityylejä edustavia paikallisia yhtyeitä.
Tulevan syksyn ja talven aikana jäseniksi haalitaan muun muassa kaikki kaupungin ja maakuntien muusikot, musiikinharrastajat ja -kuluttajat.
Yhdistyksen internetsivuilla osoitteessa www.savopop.net voi tutustua yhdistyksen toimintaan ja hallitukseen, liittyä jäseneksi ja kinastella musiikista savolaisten kanssa.
Elävän musiikin yhdistyksen avajaistapahtumassa esiintyy Kruor, OG Ikonen, Perk, Rockama ja Fatal Frame. Henry’s Pubin tapahtumiin on ikärajaksi asetettu 18 vuotta, mutta Kulttuuriareena 44:n esiintymiset ovat ikärajattomia.