Tagipilvi: og ikonen

Koivuniemen Herrat ja SMC Hoodrats Kippis & Kulaus -klubin vappuriehassa 1.5.2010.

Kippis & Kulaus -klubin vappuriehassa nähdään suurenmoinen puhemusiikin läpileikkaus kun savolainen räp-artisti OG Ikonen, ghettofunk-yhtye Koivuniemen Herrat, pohjois-helsinkiläinen SMC Hoodrats sekä Don Bigileone nousevat lavalle Virgin Oil Co:ssa vappupäivänä.

Koivuniemen Herrat nähdään odotetun 28.4.2010 julkaistavan debyyttilevynsä “Sokeat Johdattaa” levyjulkaisukeikalla. Shakan tähdittämä ghettofunk-yhtye on hionut ensilevyään huolella ja kokonaisuus on vihdoin valmis. Levyn on tuottanut mm. Soul Investigatorsista tuttu Didier Selin yhdessä bändin kanssa.

Elävän musiikin yhdistys Savoon.

Savon Popmusiikki ry.:n logossa valkoinen tausta ja sen keskellä keltainen sähkökitara, joka on muotoiltu näyttämään kuin Amorin tahi Cupidon nuolia sylkevältä jousipyssyltä. Logon laidalla kiertää yhdistyksen nimi mustalla värillä ja tikkukirjaimin. Kuvassa yhdistyksen logo

Suomen kaunein elävän musiikin yhdistys Savon Popmusiikki ry. aloittaa toimintansa marraskuussa Kuopiossa. Suomen 20:ssa suurimmassa kaupungissa on elävän musiikin yhdistys, Kuopiosta vastaava on tähän asti puuttunut. Kuluneen vuoden aikana kourallinen paikallisia alan puuhastelijoita löi viisaat päänsä yhteen ja seurauksena syntyi Savon Popmusiikki ry. Hallituksessa vaikuttaa mm. paikallisia ravintolapäälliköitä ja muusikoita.

Yhdistyksen toiminta alkaa näyttävästi avajaistapahtumilla 4.11. Kuopion Henry’s Pubissa ja 13.11. Kulttuuriareena 44:ssä. Molemmissa tapahtumissa esiintyy eri musiikkityylejä edustavia paikallisia yhtyeitä.

Kippis & Kulaus esittää: 3rd Rail Music 5 vuotta.

24.10.2009 juhlitaan helsinkiläisen levy-yhtiön 3rd Rail Musicin viisivuotista taivalta Virgin Oil Companyssa. Puolen vuosikymmenen ikään ehtineen yhtiön omista artisteista tapahtumassa esiintyvät Jontti & Shaka, OG Ikonen sekä Petos, joiden lisäksi lavalla nähdään Davo, Ratface ja You Can’t Keep Me Down. Ennakkoliput tulevat myyntiin torstaina 15.10.2009 Tikettiin ja ne maksavat 6 euroa.

Petos oli ensimmäisiä artisteja, joka kiinnitettiin 3rd Rail Music:lle yhtiön perustamisen jälkeen vuonna 2004. Miehen kolme soololevyä ja kaksi Kallio UG -albumia saavat alkuvuonna seuraajan kun kauan odotettu “Toivo Parasta Ja Pelkää Pahinta” ilmestyy. Jontti & Shaka ovat myös pitkän linjan raiteilijoita, jotka ovat yhdessä ja muissa kokoonpanoissa julkaisseet useita levyjä 3rd Rail Music:lla. Kaksikon levy “Rata Äänite” on yksi suomalaisen hip hopin merkkiteoksia. Sittemmin Jontti on tehnyt Jodarokin kanssa Uuden Ajan Avaruususkonto -levyn kun Shaka on keskittynyt Koivuniemen Herrat -projektiin. OG Ikonen on 3rd Railin tuoreimpia kiinnityksiä, mutta myös yksi suosituimmista. Savolaisen tammikuussa 2009 ilmestynyt debyyttilevy “Mieron Tiellä” meni heti ensimmäisellä viikollaan viralliselle albumilistalle ja siitä lähtien Ikonen on ollut tien päällä.

Helsinki Hip Hop Festival 09:n ensimmäiset esiintyjät julkistettu

Lokakuun toisena viikonloppuna järjestettävän HHHF09:n ensimmäiset esiintyjät on julkistettu. Hip hop –kulttuuria monipuolisesti esittelevällä festivaalilla esiintyvät japanilainen DJ Krush, houstonilainen Trae sekä kotimaiset OG Ikonen, Hannibal sekä Teflon Brothers. Festivaalille tullaan vielä kiinnittämään lisää koti- ja ulkomaisia esiintyjiä.

DJ Krush on tokiolaissyntyinen turntableisti, joka kuuluu alansa terävimpään maailman kärkeen. 25 vuotta taitojaan hionut Krush, oikealta nimeltään Ishi Hideaki, tunnetaan genrerajoja rikkovasta erilaisten elementtien yhdistelemisestä. Hän on julkaissut lukemattomia albumeita, singlejä, mixtapeja sekä kokoelmia mm. legendaarisella Mo? Wax -yhtiöllä. DJ Krush on esiintynyt Suomessa kaksi kertaa aikaisemmin, vuonna 2002 Ilosaarirockissa sekä vuonna 2008 Tavastialla, joka myytiin ennakkoon loppuun.

Uuden ajan avaruususkonto ilmestyy 21.1.2009.

Tilanne Maa-planeetalla on edennyt lähelle pistettä, jossa interdimensionaalinen interventio on ainoa pelastus. Pimeyden voimat vahvistuvat ihmiskunnan alennustilan ja poliitisen harvainvallan myötävaikutuksella. Apostoleiksi valikoituneet Kallio Undergroundin Jontti ja Jodarok Kemmuru -yhtyeestä ovat tehtävästään vaitonaisia: Panokset ovat kovat. Kaikki tullaan selvittämään levyllä.

21.1.2009 julkaistavan UAAU-projektin tuotannosta vastaavat mm. Giant Räbät, Kasio, Aksim ja Lahti-Samppa. Levyllä vierailevat Houstonin rap-ikoni K-rino, OG Ikonen, Seyed Ali ja Stig Dogg. Albumin päättävässä kappaleessa kuullaan J.Karjalaisen viuludebyytti.

OG Ikosen debyytti "Mieron Tiellä" ilmestyy tammikuussa.

OG Ikosen "Mieron Tiellä" -albumin kansikuvassa näkyy piirroshahmona parrakas mies, jolla pipo päässä ja sätkä suupielessä. Miehen taustalla näkyy tiiliseinää, johon spreijattu albumin nimi oranssilla värillä. Kuvan alaosaa hallitsee jämerä ja koristeelli Debyyttialbumin kansikuva

Vauhdilla suomirapin eliittiin nousseen OG Ikosen debyyttialbumi “Mieron Tiellä” ilmestyy 14.1.2009.

Savolainen OG Ikonen on suhteellisen uusi nimi suomalaisen hiphopin saralla, vaikka mies on ehtinyt riimitellä jo yli 10 vuoden ajan. Snoby-nimellä tehtyjä englanninkielisiä biisejä ei kuitenkaan liiemmin julkaistu, sillä kyseessä oli herran omien sanojen mukaan puuhastelua vain omaksi iloksi. Ambitiot eivät olleet sen korkeammalla vuoden 2007 lopullakaan, kun eräässä nauhoitussessiossa kieli puolivahingossa vaihtui kotimaiseksi. Vasta kun yksi suomenkielinen raakaversio päätyi monen mutkan kautta 3rd Rail Musicin tuottajien korviin ja Ikoselle tarjottiin levytyssopimusta, tuli hommaan uudenlaista vakavuutta. Kuitenkaan materiaaliin vaikuttamatta, mies itse huomauttaa.

Scarfacen Helsingin konsertti on peruttu.

Bun B:n 10.10.2008 Virgin Oil Co:n konsertin yhteyteen ilmoitettu Scarfacen esiintyminen on peruttu. Artistin koko Euroopan-kiertue on perutettu vedoten Teksasia koetelleen hirmumyrsky Iken aiheuttamiin henkilökohtaisiin syihin. Bun B esiintyy kuitenkin tapahtumassa suunnitellusti. Uudet liput Bun B:n konserttiin maksavat 30 € ennakkoon ja niitä myydään torstaista 25.9 alkaen. Yhteiskeikalle liput ostaneet voivat palauttaa tai vaihtaa lippunsa uusiin ostopaikassa. Game Room Entertainment pahoittelee peruutusta ja siitä aiheutunutta vaivaa.

Käyttöehdot