Heaven & Hell julkaisee "Follow The Tears" -singlen.
- Julkaistu 18.07.2009
- Tagit: black sabbath, heaven & hell
- Luettu 2432 kertaa
Yhdysvaltalais-englantilainen hard rockia soittava Heaven & Hell (www.heavenandhellive.com) nimesi uuden singlensä — bändi kutsuu albumilta lohkaistavaa maistiaista nimellä “Follow The Tears”. Se on ensimmäisiä näytteitä rokkiryhmän tulevalta pitkäsoitolta, jonka nimi on “The Devil You Know”, ja joka julkaistiin jo huhtikuun lopussa. Albumi on myynyt Yhdysvaltojen alueella 28.4. jälkeen yli 66 000 kappaletta ja ensimmäisellä myyntiviikollaan levyä myytiin peräti 30 000 kopiota USA:ssa. Kyseinen kiekko on ensimmäinen albumi, joka julkaistiin Heaven & Hell -nimellä. Aikaisemmin tämän bändin jäsenet julkaisivat musiikkia Black Sabbathin nimissä.
Bändi aikoo jatkaa keikkailemista kotimaassaan elokuun aikana. Ennen reissaamista kotiseudullaan miehistö soittelee useita konsertteja täällä Euroopan alueella. Kiertue Pohjois-Amerikassa on tarkoitus aloittaa 7. elokuuta Kanadan Vancouverista. Heaven & Hellin tukena Pohjois-Amerikan alueella soittaa hard rockia luova Coheed And Cambria ja osassa keikoista koetaan sen sijaan Neurosis tukibändinä.
Seuraavan kerran bändi nähdään yleisön edessä lauantaina 25. heinäkuuta Oulun Qstock-festivaalissa ja sen jälkeen maanantaina 27. heinäkuuta Kreikan Ateenassa järjestettävässä yleisötapahtumassa Helliniko Fencing Hallissa. Heaven & Hell esiintyi Suomessa viimeksi 2. kesäkuuta Helsingin Jäähallissa.
Heaven & Hell joutui aikaisemmin kesäkuussa perumaan yhden keikan Espanjan Zarazogassa, koska yhtyeen kitaristi Tommi Iommi kärsi fyysisistä kivuista. The Metalway Festivalissa esiintyminen peruttiin Iommin kärsimistä akuuteista tuskista, joiden johdosta mies ei pystynyt edes seisomaan. Tarkempia erittelyjä kivun syistä ei ole toistaiseksi paljastettu.
Heaven & Hell on:
- Ronnie James Dio (laulu)
- Tony Iommi (kitara)
- Geezer Butler (basso)
- Vinny Appice rummut)