Hevisaurus aloitti kiertueensa lähes loppuunmyydyltä Tavastialta.

  • Julkaistu 24.11.2009
  • Tagit:
  • Luettu 2376 kertaa

Hevisauruksen kööri seisoo suuren urheiluauton ympärillä poseeraten hauskasti. Hahmot ovat pukeutuneet vihreisiin ja keltaisiin dinosaurusasuihin. Heitä on kuvassa viisi kappaletta. Kaikki hevisaurukset ovat auton sivulla. Kuvassa Hevisaurus

Hevisaurus starttasi Jurahevin kuninkaat -kiertueensa sunnuntaina Helsingin Tavastialta. Keikka oli lähes loppuunmyyty ja tunnelma katossa. Hevisaurukset saivat lämpöisen vastaanoton pikkuväeltä ja heidän vanhemmiltaan. Dinohahmot tekevät keikoistaan ainutlaatuisia, sillä soittavat kaikki keikat livenä. Koska konsertissa on lapsiystävällinen desibelitaso, se sopii myös perheen pienimmille. Ja vaikka Hevisaurukset ovat isoissa näyttävissä puvuissa, ei edes eturivin fanit säikähtäneet sauruksia.

Hevisauruksen “Jurahevin kuninkaat” -albumi ilmestyi lokakuun 21. päivä. Albumi on saanut erinomaisia arvosteluja — ja herättänyt huomiota jopa kansainvälisesti. Helsingin Sanomat arvioi levyn ensimmäisenä ja kehui sitä seuraavanlaisesti; Dinosauruksista koostuva yhtye Hevisaurus tekee lastenheviä, ja tekee sen oikeasti hyvin. Nämä dinot tulevat jyräämään lastenmusiikkiaallon harjalla. Aikuisenkin on vaikea olla tykkäämättä.

Hevisaurus perustettiin muutaman hevimuusikon toimesta parin vuoden keskustelun jälkeen. Tarkoituksena on tuoda lapsille, ja lapsenmieliselle laadukasta musiikkia — tässä tapauksessa laadukasta lasten hevimusiikkia. Levyn tekijät edustavat sitä sukupolvea, joka itse varttui isojen hevihirmujen, kuten Judas Priestin, DIOn, Iron Maidenin ja AC/DC:n musiikkia kuunnellessa.

Vierailevina tähtinä albumilla esiintyvät mm. Jens Johansson (ex-Dio, ex-Yngwie Malmsteen, nykyinen Stratovarius), Henrik Klingenberg (Sonata Arctica), Mikko Kosonen (Maija Vilkkumaa), Nino Laurenne (Thunderstone) ja Mikko Salovaara (Kiuas). Albumilla on täysin uusia kappaleita dinosaurus-teemalla tehtynä,mutta myös muutamia uudelleen versioituja tunnettuja lastenlauluja.

Yhtyeen ensimmäinen single on nimeltään “Jurahevin kuninkaat” ja se jaettin radioille heinäkuun alussa. Toinen single on kaunis ja koskettava kappale, “Viimeinen mammutti”.

Hevisauruksen ensiesiintyminen sitten liitukauden tapahtui Helsingissä, Elämä Lapselle -konsertissa syyskuun 9. päivä. Odotettu kiertue alkoi Helsingin Tavastia-klubilta marraskuun 22. päivä.

Hevisaurus esiintyy:

  • Keskiviikkona 25. marraskuuta 2009: Wanha Walimo (Lahti)
  • Torstaina 26. marraskuuta 2009: Laurentius-Sali (Lohja)
  • Sunnuntaina 29. marraskuuta 2009: Lutakko (Jyväskylä)
  • Keskiviikkona 2. joulukuuta 2009: Hyvinkää Sali (Hyvinkää)
  • Torstaina 3. joulukuuta 2009: Kuntotalo (Kouvola)
  • Tiistaina 8. joulukuuta 2009: Kuoppanummen Koulukeskus (Nummela)
  • Keskiviikkona 16. joulukuuta 2009: Kooma (Turku)
  • Torstaina 17. joulukuuta 2009: Pakkahuone (Pakkahuone(

Hevisaurus on:

  • Herra Hevisauru (laulu)
  • Riffi Raffi (kitara)
  • Muffi Puffi (basso)
  • Milli Pilli (kosketinsoittimet)
  • Komppi Momppi (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot