Katy Perry julkaisee "Teenage Dream" -albumin 30.08.2010.

  • Julkaistu 12.05.2010
  • Tagit:
  • Luettu 2068 kertaa

Katy Perryn "California Gurls" -singlen etukannessa näkyy 50-luvun populaarikulttuurijulistetta muistuttava kansitaide. Kuvassa sinihiuksinen nainen piirrettynä biitsille. Julkaistaan 30.8.2010

Lukuisista hiteistä ja tinkimättömästä asenteesta tunnettu Katy Perry on julkaissut tulevalta uutuusalbumilta ensimmäisen singlelohkaisun. Kuuntele “California Gurls feat. Snoop Dogg” suoraan tästä. Kappale on Max Martinin, Dr. Luken ja Benny Blancon käsialaa ja siihen valmistuu musiikkivideo kesäkuussa.

Kalifornian Santa Barbarasta kotoisin oleva Katy Perry, oikealta nimeltään Katy Hudson, on vuonna 1984 syntynyt pop-muusikko. Nainen soittaa kitaraa suunsa lisäksi. Ensimmäisen albuminsa artisti julkaisi vuonna 2001. Debyyttialbumin nimi on “Katy Hudson”.

Katy Perryn “Hot´n´Cold” -hitti Suomen soitetuin

Katy Perry on myynyt vuonna 2008 julkaistua “One of The Boys” –läpimurtolevyään yli 5 miljoonaa kappaletta ja hän on neljäs artisti maailmassa, jonka debyyttialbumin kolme singleä ovat nousseet listaykkösiksi. Lisäksi Katy Perry on palkittu Brit- ja MTV Europe Awardseissa ja ollut ehdolla Grammy Awardseissa. Katy Perry on myös ensimmäinen juontaja, joka valittiin kahtena peräkkäisenä vuotena juontamaan MTV Europe Music Awardsit. Katy Perryn ensimmäinen ja paljon puhetta herättänyt “I Kissed a Girl” -single nosti Perryn koko maailman tietoisuuteen.

Perryn debyyttialbumin toinen single ja The Baseballsinkin tulkitsema “Hot’ n’ Cold” -kappale oli 2008–2009 vuoden vaihteessa Suomen soitetuin kappale peräti seitsemän viikkoa putkeen. Tämän lisäksi Katy Perry “Hot´n Cold” -hitti oli vuoden 2008 Suomen soitetuin kappale.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot