Metallican kappaleesta "Enter Sandman" teknoversio.
- Julkaistu 07.11.2007
- Tagit: dj paul edge, metallica
- Luettu 1625 kertaa
Amerikkalainen tiskijukka DJ Paul Edge on luonut elektronisen version lähes legendaarisesta “Enter Sandman” -kappaleesta, joka on alunperin hard rock -yhtye Metallican luomus. Jenkkimuusikko on julkaissut virallisilla MySpace-sivuillaan raakan demoversion tekemästään “Enter Sandman Edge Rework” -biisistä. DJ tunnustaa kasvaneensa lapsuusikänsä brittiläisen tanssimusiikin ympäröimänä, mutta hän on jossain määrin tutustunut myös heavy metalliin ja raskaaseen rokkenrolliin. Hän on aikaisemminkin tehnyt samanlaisia musiikillisia tempauksia, sillä hän on houkutellut Iso-Britanniassa sijaitsevaan klubiinsa, nimeltään Outer Limits, raskaamman musiikin ystäviä soittamalla heille tekemiään remix-versioita metallibändien värssyistä.
Idea luoda Metallica-cover syntyi Paul Edgen mielessä vasta hiljattain. Hän kertoo kuultuaan “Enter Sandman” -kappaleen soivan auton stereolaittessa kun hän ja hänen vaimonsa olivat reissussa. Hän kuuli biisin pariin otteeseen ja sitten tiesi tästä tulevan jotain…
DJ Paul Edge on ollut elektronisen musiikin pioneerina jo 1990-luvun ajan. Hän on tuonut esiin yhtä Iso-Britannian vanhimpaa ja suosituimpaa klubia, mikä tunnetaan nimellä The Outer Limits, mutta Edge toimii edelleen trance- ja techno-piireissä vaikuttajana. Mies on julkaissut uransa aikana sellaisen biisin kuin “Metamorphosis Of Narcotics” (v. 1996).