Tagipilvi: metallica

AC/DC voitti Grammy-palkinnon.

Australialaista alkuperää oleva hard rock -yhtye AC/DC on voittanut vuosittain järjestettävän Grammy-gaalan uusimmassa, nyt jo 52. kertaa järjestetyssä, versiossa sarjassa Best Hard Rock Performance. Eilen sunnuntaina Yhdysvaltojen Los Angelesissa järjestetyssä gaalassa AC/DC nimitettiin kappaleella “War Machine” parhaaksi raskaan rokin esittäjäksi. Kyseinen hittiviisu kuullaan rytmiryhmän vuonna 2008 julkaistulla “Black Ice” -albumilla. Grammy-palkinnosta kilpailivat AC/DC:n lisäksi Alice In Chains biisillä “Check My Brain”, niin sanottua nu-metallia soittava Linkin Park viisullaan “What I’ve Done”, Metallica biisillään “The Unforgiven III” ja Nickelback “Burn it to the Ground” -kappaleellaan.

Poliisi virtsasi Metallica-fanien päälle.

Yhdysvaltojen Massachusettsissa töissä ollut poliisiviranomainen, Joseph Houston, tunnusti keskiviikkona 8. päivä kuluvaa kuukautta raastuvassa ollessaan syyllistyneensä liutaan häntä kohtaan nostettuja syytteitä. Syytteet liittyvät aikaisemmin tammikuussa järjestettyyn Metallica-yhtyeen konserttiin, jossa ex-poliisi oli käyttäytynyt jokseenkin räikeästi. Brewsterin pitäjästä kotoisin oleva Houston käyttäytyi arvoaan alentavalla tavalla Metallican keikalla nautittuaan noin kuusi tuopillista mallasjuomaa baarissa ennen konserttiin lähtemistä. Mies matkusti tammikuussa konserttipaikalle, jossa ryhtyi ensin sanallisesti häiritsemään paikalle saapunutta perhettä, joka sekin oli tullut katsomaan Metallican esiintymistä. Verbaalisen vaiheen jälkeen hän ryhtyi sanoista tekoihin. Myöhemmin hänet heitettiin konserttipaikalta ulos järjestysmiesten toimesta.

Guitar Hero: Metallica -mainoksia.

Guitar Hero: Metallica -pelin kotelon kansikuva on taustaltaan harmahtava ja siinä on kohokuvioituna paljon pientä pränttiä. Kuvaa hallitsee Guitar Hero: Metallican logo, joka on valkoisella värillä ja mustin reunaviivoin. Kuvassa runsaasti yksityiskohtia Suomeen vasta 5.5.?

Pelitalo Activision on julkaissut netissä hiljattain aivan uusia mainosvideoita, joilla pyritään houkuttelemaan uusia käyttäjiä kokeilemaan aikaisemmin maaliskuussa julkaistua videpeli Guitar Hero: Metallicaa. Toisessa mainoksista käy vierailemassa NCAA:n valmentajat Mike Krzyzewski, Roy Williams ja Bob Knight sekä Rick Pitino. Mainoksissa nähdään myös hard rock -legenda Metallican jäsenet. Metallican nimellä varustettu videopeli julkaistiin Pohjois-Amerikassa viime viikonloppuna sekä PlayStation 3:lle että Xbox 360 -pelikonsolille. Pelistä julkaistaan kevään varrella versiot myös PlayStation 2:ta sekä Wii-konsolia varten.

Metallican settilista selvillä.

Yhdysvaltalainen hard rock -kopla Metallica (www.metallica.com) aloitti eilen keskiviikkona laajamittaisen Euroopan-kiertueensa, joka tuo Metallican Suomeenkin esiintymään kesäkuussa. Kiertueensa rokkiryhmä starttasi Iso-Britannian saarelta eilen iltapäivällä esiintymällä Nottingham-nimisellä paikkakunnalla sijaitsevan Trent FM Arenan suurella lavalla. Keskiviikkoisen keikan yhteydessä Metallican settilistakin paljastui. Bändin täysimittainen konsertti sisältää yhteensä 15 biisiä, sekä kolme encore-kappaleeksi valittua hittiä. Settilista tulee todennäköisesti pysymään suunnilleen samanlaisessa kuosissa myös Metallican keikoilla Suomessa, sillä bändin jäsenet ovat petranneet soittamaan juuri nämä biisit mahdollisimman hyvin tätä reissua varten.

Guitar Hero: Metallica julkaistaan 29.3.

Tummanviolettia taustaa vasten näkyy Guitar Hero: Metallican logo. Kuvan yläosassa kitarapelin logo ja sen alla Metallican logo. Kuvassa pelin logo

Musiikkipeli Guitar Hero: Metallica tullaan julkaisemaan suurelle yleisölle ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikassa maaliskuun 29. päivä. Neversoft-pelitalon johtava suunnittelija Alan Flores kommentoi hiljattain pelin sisältävän kymmenittäin biisejä Metallicalta, mutta myös ison läjän kappaleita muilta kansainvälisesti arvostetuilta artisteilta ja yhtyeiltä. Metallican lisäksi Guitar Hero: Metallica sisältää ainakin Alice In Chainsin, Foo Fightersin, Judas Priestin, Lynyrd Skynyrdin, Mastodonin, Slayerin, Queenin, System of a Downin ja Thin Lizzyn biisejä. Videopelissä pelaajalle annetaan mahdollisuus asettua Metallican kenkiin. Pelaaja pääsee bändin keulahahmo James Hetfieldin kertoman mukaan soittamaan Metallicana sen jälkeen kun pelaajan “ura” videopelissä on kehittynyt kyllin pitkälle. Alkuasetelma pelissä on sellainen, että pelaaja voi soittaa Metallican lämmittelijäbändinä.

Guitar Hero: Metallican kappaleita nimetty.

Hiljattain julkaistu painos Game Informer -pelilehdestä kielii suurelle yleisölle tarjottavan Guitar Hero: Metallica -nimeä kantavassa videopelissä lukuisia Metallican tunnetuimpia biisejä. Tarjolla huhutaan olevan mm. sellaisia biisejä kuin “The Unforgiven”, “Nothing Else Matters”, “Fuel”, “For Whom The Bell Tolls” ja “Enter Sandman”. Kitarapelisarjan uusi versio tulee mahdollisesti sisältämään mahdollisuuden pelata minä tahansa yhtyeen jäsenenä, eli rumpalina, kitaristina, laulaja ja basistina. Lisäksi rumpalia varten on mahdollisesti luvassa lukuisia vaikeustasoja — yksi vaihtoehto tullee mahdollistamaan tuplapedaalien käyttämisen. Aikaisemmin julkaistu Guitar Hero: Aerosmith varustettiin Aerosmithin kappaleiden lisäksi liudalla muiden artistien biisejä, joka tulee toteutumaan myös Guitar Hero: Metallica -version kohdalla.

Tuleeko Metallica Suomeen kesäkuussa 2009?

Metallica-bändin "Death Magnetic" -albumin kansikuva, jossa valkoista taustaa vasten näkyy avoin hauta. Haudan ympärillä satoja ohuita ruskeita viivoja, jotka ikään kuin säteilevät ympäristöön. Albumi ilmestyi syyskuussa

Raskaan räimerokin kärkikaartiin itsensä tiukasti vyöttänyt yhdysvaltalaisbändi Metallica aikoo tulla esiintymään Suomessa pariinkin otteeseen ensi vuoden kesällä. Metallica esiintyy Suomessa, ja todennäköisesti ainakin kerran Helsingissä, nimittäin 14. ja 15. kesäkuuta 2009 MTV3.fi-sivustolla juuri julkaistun uutisen mukaan, mutta tätä tietoa ei ole vielä varmistettu yhtyeen itsensä suunnalta. Metallican mainitaan kertoneen keikkasuunnitelmista Suomessa MTV3.fi-sivustolle saamastaan luotettavasta lähteestä. Lähteen nimeä ei ole kerrottu julkisuuteen. Edellisen kerran Metallica esiintyi Suomessa viime vuoden heinäkuussa 17. päivä. Tuolloin orkesteri kävi mättämässä hard rockia Helsingin Olympiastadionin suurella lavalla. Tapahtumaa seurasi muhkea 50 000 hengestä koostunut yleisö — käytännössä kalifornialaisen Metallican keikkaa Suomessa seurasi lähes 1% tämän valtakunnan populaatiosta. On todennäköistä, että Metallican toinen Suomeen varattu keikka koetaan Helsingissä.

Metallican rumpali Lars Ulrich kesälomalla Kööpenhaminassa.

Metallica-bändin "Death Magnetic" -albumin kansikuva, jossa valkoista taustaa vasten näkyy avoin hauta. Haudan ympärillä satoja ohuita ruskeita viivoja, jotka ikään kuin säteilevät ympäristöön. Metallicalta albumi syyskuussa

Yhden maailman tunnetuimman rock-yhtyeen, nimittäin Metallican, joukoissa toimiva rumputuliosaston vastaava Lars Ulrich on nyt Kööpenhaminassa, Tanskassa, viettämässä kesälomaansa. Mies palasi yhdessä elokuvatähtityttöystävänsä Connie Nielsenin kanssa Tanskaan lomailemaan. Nielsenin sukujuuret ovat tanskalaiset. Pariskunta on nauttinut tähän mennessä The Copenhagen Post -nettilehden paljastaman tiedon mukaan eksoottisista hedelmistä ja ylellisistä visiiteistä Kööpenhaminan suosituimpiin matkakohteisiin. Kaksikko asuu tällä hetkellä ja noin yhteensä kuuden viikon ajan Hotelli D’Angleterren tiloissa. Seurustelupari varasi itselleen kuninkaallisen sviitin, jonka päivävuokra on noin 25 200 Tanskan kruunua — euroina vuokra on noin 3400 euroa. Sviitissä on neliöitä 135. Hotellilaskun arvellaan kohoavan noin 1 000 000 Tanskan kruunuun vierailun aikana. Hinta ei sisällä mm. drinkkilaskua, jota Metallican rumpali kasvattaa ahkerasti. Mies tarjosi alkuviikosta, maanantai-iltana, drinkit koko hotellibaarin väelle.

Metallica: "Death Magnetic".

Metallica-bändin "Death Magnetic" -albumin kansikuva, jossa valkoista taustaa vasten näkyy avoin hauta. Haudan ympärillä satoja ohuita ruskeita viivoja, jotka ikään kuin säteilevät ympäristöön. Ilmestyy syyskuussa

Yhdysvaltalainen hard rock -bändi Metallica (www.metallica.com) kertoi äskettäin uuden studiosoittonsa, nimeltään “Death Magnetic”, biisilistan kokonaisuudessaan. Viime viikonloppuna orkesteri laski levyn kansikuvan suuren yleisön ällisteltäväksi ja sitä ennen paljastettiin pitkäsoiton virallinen nimi kauan kestäneen odotusajan jälkeen. Yhtye toteuttaa näin ollen albumin ilmestymisen pohjustamisessa tarkkaan harkittua mediastrategiaa. “Death Magnetic” -albumilla kuullaan mm. sellaisia synkänoloisia kappaleita kuin “Broken, Beat & Scarred”, “That Was Just Your Life” ja “The Judas Kiss”. Yllättäen albumin kappalelistalla kuullaan legendaarisen “The Unforgiven” -kappalesarjan kolmas osa, jonka nimi on siis “The Unforgiven III”.

Guitar Hero: Metallica.

Guitar Hero III Guitar Hero: Metallica

Pelialan asiantuntijasivusto GameSpot uutisoi, että Guitar Hero: Metallica on tarkoitus julkaista vuoden 2009 päivinä. Kalifornialainen pelitalo Activision kertoi viime viikonloppuna pelijulkaisunsa suunnitelmista ja vihjasi sen saapuvan todennäköisesti yleisön ostettavasti maaliskuun -09 jälkeen. Guitar Hero -pelisarjaa tullaan täydentämään myös sellaisilla versioilla kuin _Guitar Hero: On Tour, Guitar Hero: Aerosmith ja nyt myös Guitar Hero: Metallica. Viimeksi mainittu on ensimmäinen kerta koskaan, kun moninkertaista platinaa myynyt hevibändi pääsee videopelin muodossa faniensa hypisteltäväksi. Metallica pääsi edellisen kerran videopeliin vuoden 2003 puolella, jolloin bändin musiikkia aiottiin käyttää taistelupelissä — vuoden 2005 puolella huhuttiin kyseisen taistelupeliprojektin päättyneen, mutta tätä tietoa ei ole koskaan varmistettu.

Metallican kappaleesta "Enter Sandman" teknoversio.

Amerikkalainen tiskijukka DJ Paul Edge on luonut elektronisen version lähes legendaarisesta “Enter Sandman” -kappaleesta, joka on alunperin hard rock -yhtye Metallican luomus. Jenkkimuusikko on julkaissut virallisilla MySpace-sivuillaan raakan demoversion tekemästään “Enter Sandman Edge Rework” -biisistä. DJ tunnustaa kasvaneensa lapsuusikänsä brittiläisen tanssimusiikin ympäröimänä, mutta hän on jossain määrin tutustunut myös heavy metalliin ja raskaaseen rokkenrolliin. Hän on aikaisemminkin tehnyt samanlaisia musiikillisia tempauksia, sillä hän on houkutellut Iso-Britanniassa sijaitsevaan klubiinsa, nimeltään Outer Limits, raskaamman musiikin ystäviä soittamalla heille tekemiään remix-versioita metallibändien värssyistä.

Metallica ja Tom Waits esiintyvät Neil Youngille.

Rokkibändi Metallica sekä poppilaulaja Tom Waits aikovat osallistua yhdessä Pearl Jam -yhtyeen Eddie Vedderin ja John Mayerin kanssa Neil Youngin 21. kerran järjestettävään Bridge School Benefit -konserttiin. Kyseessä on lokakuun 27.–28. päivä Yhdysvaltojen San Franciscossa järjestettävä musiikkitapahtuma, jossa musisoi myös mm. Jerry Lewis, Tegan ja Sara sekä Regina Spektor. Musiikkisivusto Billboard.com:in mukaan Tom Waitsin live-esiintymistä tukee taustabändin virkaa toimittava Kronos Quartet ja Vedderin esiintymisessä avustaa Red Hot Chili Peppers -yhtyeen basisti Flea.

Käyttöehdot