Poliisi virtsasi Metallica-fanien päälle.

  • Julkaistu 10.04.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1510 kertaa

Yhdysvaltojen Massachusettsissa töissä ollut poliisiviranomainen, Joseph Houston, tunnusti keskiviikkona 8. päivä kuluvaa kuukautta raastuvassa ollessaan syyllistyneensä liutaan häntä kohtaan nostettuja syytteitä. Syytteet liittyvät aikaisemmin tammikuussa järjestettyyn Metallica-yhtyeen konserttiin, jossa ex-poliisi oli käyttäytynyt jokseenkin räikeästi. Brewsterin pitäjästä kotoisin oleva Houston käyttäytyi arvoaan alentavalla tavalla Metallican keikalla nautittuaan noin kuusi tuopillista mallasjuomaa baarissa ennen konserttiin lähtemistä. Mies matkusti tammikuussa konserttipaikalle, jossa ryhtyi ensin sanallisesti häiritsemään paikalle saapunutta perhettä, joka sekin oli tullut katsomaan Metallican esiintymistä. Verbaalisen vaiheen jälkeen hän ryhtyi sanoista tekoihin. Myöhemmin hänet heitettiin konserttipaikalta ulos järjestysmiesten toimesta.

Houston pääsi kuitenkin vielä toisen kerran Metallican keikalle samana iltana. Hän syyllistyi siis saman illan aikana, tammikuun 18. päivä, kahteen rikokseen, joista miestä keskiviikkoisessa oikeudenkäynnissä syytetiin. Jälkimmäinen syyte nostettiin luvattomasta tunkeutumisesta tapahtumapaikalle. Ex-poliisia epäiltiin virtsaamisen ja tunkeutumisen lisäksi pahoinpitelystä, päällekarkauksesta ja ilmeisesti myös julkisesta siveettömyydestä. Siveettömyyttä koskevat syytökset nousivat sen johdosta, että mies oli julkisesti laskenut housunsa kinttuihin, paljastanut peniksensä ja virtsannut Metallica-fanin paidalle, sekä tuolille ja lattialle. Houstonin esimiehet Brewsterin poliisiasemalla tutkivat tapausta.

Välikohtauksen johdosta Houstonin on oltava tekemättä minkäänlaista yhteydenottoa siihen perheeseen, jonka jäsenen päälle hän virtsasi ja jota hän loukkasi. Ex-polisiin on myös maksettava perheelle 2631 Yhdysvaltain dollaria korvaukseksi Metallican keikan tuhrimisesta heidän osaltaan, sekä Houstonin on käytävä juttelemassa terapeutin kanssa alkoholinkäyttötottumuksistaan. Mies sai viime kuussa potkut poliisin virasta.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot