Rahapelit, jotka perustuvat klassikkoelokuviin

  • Julkaistu 15.06.2021
  • Luettu 2985 kertaa

Elokuvatuotannossa on paljon sellaisia osa-alueita, jotka eivät näy suoraan kuluttajille ja elokuvateollisuudesta nauttivilla katsoijlle. Monien elokuvien tuotantokustannukset ovat korkeat, eivätkä pelkät lipputulot riitä korvaamaan sitä kaikkea, jota viihdeteollisuuteen kuuluu. Viihdeteollisuudessa tuottoa pyritään siis tekemään mahdollisimman laajasti, eikä silloin pelkkä yksi julkaisu riitä, vaan tuottava aihe halutaan linkittää muihin viihteen alueisiin.

Elokuvien julkaisuaikaan pyritään ajastamaan myös mahdolliset videopelit sekä muut kyseisellä teemalla varustetut viihdetuotteet tulovirtojen maksimoimiseksi. Yksi hieman vähemmän puhuteltu aihe ovat kolikkopelit. Elokuvaan perustuvat kolikkopelit pyritään saada luomaan samanlainen tunnelma sekä sävy, jota elokuvassa itsessään on näkyvillä, jotta se tuo mahdollisimman mielekkään pelikokemuksen. Parhaimman kokemuksen pelaajalle luo pelissä käytetyt, oikeasta elokuvasta otetut klipit, jotka esiintyvät pelissä.

Monille tulee yllätyksenä se, että elokuviin perustuvat kolikkopelit toimivat varsin hyvin genrestä riippumatta aina kauhusta komediaan ja draamaan. Kolikkopelien sisältö vaihtelee suuresti riippuen sen teemana olevan elokuvan elementeistä ja tunnelmasta.

Tässä artikkelissa katsomme joitakin hauskimpia klassikkoelokuviin perustuvia kolikkopelejä.

Ghostbusters

Vuonna 1984 julkaistu Ghostbusters eli Haamujengi on suuren suosion saanut tieteiskomediaelokuva. Elokuvassa tulkitaan yliluonnollisia voimia ja päähenkilöiden tahtoa jahdata kummituksia. Haamujengistä tehtiin myöhemmällä ajalla mediasarja, jota seurasi elokuvan toinen osa sekä myöhemmin animaatiosarjoja.

Haamujengi ei kuitenkaan jäänyt vain elokuva- ja animaatioviihteeksi, vaan konseptista tehtiin myös sarjakuvia, videopelejä sekä piirrettyjä. Myös aikuisemmalle kohderyhmälle tehdyt Haamujengi- teemaiset kolikkopelit ovat saavuttaneet valtavan suosion myös heidän keskuudessaan, jotka eivät ole nähneet alkuperäisiä elokuvia.

Haamujengi on mainittu sadan parhaan komediaelokuvan listalla sijalla 95, johon elokuva on valittu 253 eri elokuvakriitikon toimesta vuonna 2017. Moni casino on sisällyttänyt tämän pelin kolikkopelien valikoimaansa.

Yksi suosittu Ghostbusters kolikkopeli on peräisin IGT -pelitoimittajalta ja siihen sisältyy kirkkaat, selkeät grafiikat ja hauskoja bonusominaisuuksia.

A Nightmare on Elm Street

Painajainen Elm Streetillä on myöskin vuonna 1984 julkaistu elokuva, joka on enemmän kauhuelokuvien ystävien makuun. Kyseinen elokuva on herättänyt vielä vuosienkin jälkeen suosiota ja saanut huomiota elokuvan päähenkilön Freddy Kruegerin hahmon ansiosta. Painajainen Elm Streetillä elokuvassa on myös kuuluisaksi nousseen näyttelijä Johnny Deppin ensimmäinen rooli, jossa hän näyttelee Glen Lantz nimistä hahmoa.

Vaikka elokuva onkin saanut paljon suosiota ja huomiota, se on päässyt kaikkien aikojen parhaiden elokuvien listalle yhdeksi tuhannesta.

Tähän elokuvaan pohjautuva rahapeli on toteutettu hyvin vastaamaan elokuvan herättämiä tunteita. Kolikkopeliin on lisätty sellaisia oleellisia elementtejä, joita elokuvassa itsessään on käytetty, jotta pelaaja pääsisi mahdollisimman hyvin eläytymään mukaan tähän kauhuteemaiseen peliin. Yhdestä tärkeimpänä elementtinä pidetään kahvia, joka oli elokuvassa esiintyneille hahmoille oleellista, jotta he pysyivät hereillä pelottavina hetkinä ja pitääkseen ystävänsä turvassa murhaajalta. Peli on peräisin Random Logicilta ja siinä on 5 kelaa ja 30 voittolinjaa. Bonusominaisuuksia ei ole unohdettu ja ne sopivat teemaan hienosti.

The Wrestler

The Wrestler on puolestaan hieman uudempaa elokuvatuotantoa aiempiin verrattuna, joka on julkaistu vasta vuonna 2008. Elokuvan tapahtumat ja teema kuitenkin perustuu vanhempaan aikaan, 1980- luvulle, jossa elokuvan päähenkilönä on showpainija. The Wrestler elokuvan teema poikkeaa edellä mainituista, sillä se on urheilu- ja ihmissuhdekiemuroihin perustuva. Elokuvan juoni pyörii päähenkilönä esiintyvän showpainijan elämästä ja ottelun aikana sattuneesta onnettomuudesta, joka pakottaa tämän lopettamaan painijan uransa. Elokuvaan sisältyy ihmissuhdedraamaa, joka koukuttaa monia katsojia. Kyseinen elokuva on hyvin palkittu sekä saanut hyviä ehdokkuuksia.

Elokuvassa näyteltyjä teemoja on selkeästi näkyvillä kyseiseen elokuvaan perustuvassa kolikkopelissä. Pelissä voi huomata elokuvassa käytettyjä ääniraitoja sekä hahmoja, jotka herättävät tunteita ja muodostavat yhteyttä elokuvan sekä kolikkopelin välillä, tuoden lisää tunnelmaa peliin. Pelissä viisi kelaa mahdollistavat jopa viidenkymmenen eri tavan voittaa, sekä mahdollistaa pääsyn hurjaan saatavilla olevaan voittopottiin.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot