R.E.M. Helsinkiin.

  • Julkaistu 13.02.2008
  • Tagit:
  • Luettu 2321 kertaa

Yhdysvaltalainen 1980-luvulla perustettu R.E.M. (www.remhq.com) jaksaa herkeämättä porskuttaa vuodesta toiseen. Bändi aikoo nimittäin julkaista huhtikuun alkupäivinä uuden pitkäsoiton, mikä on nimeltään niinkin osuva kuin “Accelerate” (suom. “Kiihdyttää”), ja sitä seuraa mahtava keikkaputki eri puolille yhtyeen kotimaata ja Eurooppaa. Bändi saapuu myös tänne Suomeen. Vaihtoehtorokkia räiskivä R.E.M. tulee esiintymään Helsingissä sijaitsevan Finnair Stadiumilla. Yhtye järjestää keikkansa syyskuussa 9. päivä. Liput tapahtumaan lasketaan ennakkomyyntiin jo kuluvan kuukauden viimeisellä viikolla. Pilettejä voi hankkia 25. päivän aamusta lähtien Lippupalvelun toimipisteiden kautta.

Edellisen kerran R.E.M. kävi keikkailemassa valtakuntamme rajojen sisällä kolme vuotta sitten, jolloin se järjesti loppuunmyydyn esiintymisen Hartwall Areenalla. Ensimmäisen kerran kolmipäinen kokoonpano kävi vierailemassa Suomessa vuonna 1989. Tuolloin miehistö soitti Provinssirock-festivaalin lavalla. “Provinssi” on maamme suurimpia rockmusiikkiin painottuneita musiikkifestivaaleja. Ensimmäisen kerran Provinssirockin annista päästiin nauttimaan vuoden 1979 puolella, jolloin tapahtuma oli vain yksipäiväinen ja melko vaatimaton, sillä tapahtuma-alueella oli vain yksi esiintymislava. Seuraavan kerran Seinäjoen Törnävälän Provinssirockiin päästään kesäkuussa — festari järjestetään aikavälillä 13.–15. kesäkuuta. Paikalla esiintyy mm. Foo Fighters, Serj Tankian, The Sounds, Hardcore Superstar, Mokoma, Eläkeläiset ja supersuosittu Apulanta ja lemiläinen Stam1na. Viimeksi mainittu rytmiryhmittymä julkaisi tänään keskiviikkona uuden “Raja”-nimisen studioalbuminsa.

R.E.M. aikoo julkaista 2. huhtikuuta “Accelerate”-albuminsa. Se on ensimmäinen uusi studionauhoite bändiltä yli neljään vuoteen. Järjestyksessä kiekko on olevan jo 14. Levynsä trio taltioi Dublinissa, Vancouverissa ja Kreikan Ateenassa tuottaja JAcknife Leen seurassa. R.E.M.:in edellinen albumi ilmestyi vuonna 2004. Kiekon nimi on “Around The Sun”.

“Accelerate”-albumin kappaleet:

  1. Living Well Is the Best Revenge
  2. Man-Sized Wreath
  3. Supernatural Superserious
  4. Hollow Man
  5. Houston
  6. Accelerate
  7. Until the Day Is Done
  8. Mr. Richards
  9. Sing for the Submarine
  10. Horse to Water
  11. I’m Gonna DJ

Uutta albumiaan yhtye on työstänyt viime vuoden alkupuolesta lähtien. Kiekon nimen bändi paljasti ensimmäisen kerran Q Magazine -nimiselle lehdelle. Levyltä lohkaistaan kuluvan kuukauden puolen välin taitteessa ensimmäinen single, joka on kappaleesta “Supernatural Superserious”.

R.E.M. esiintyy Euroopassa:

  • 24. maaliskuuta 2008: Royal Albert Hall (Lontoo, Iso-Britannia)
  • 2. heinäkuuta 2008: Westerpark (Amsterdam, Hollanti)
  • 9. heinäkuuta 2008: Theatre De Verdure (Nice, Ranska)
  • 15. heinäkuuta 2008: Elbufer (Dresden, Saksa)
  • 16. heinäkuuta 2008: Waldbuhne (Berliini, Saksa)
  • 18. heinäkuuta 2008: City Square (Locarno, Sveitsi)
  • 20. heinäkuuta 2008: Umbria Jazz Festival, Parco Giuliana (Perugia, Italia)
  • 21. heinäkuuta 2008: Arena (Verona, Italia)
  • 23. heinäkuuta 2008: Neapolis Festival, Mostra d’Oltremare (Napoli, Italia)
  • 24. heinäkuuta 2008: Villa Manin (Udine, Italia)
  • 26. heinäkuuta 2008: Arena Civica (Milano, Italia)
  • 17. elokuuta 2008: Slavia Stadium (Praha, Tsekin tasavalta)
  • 19. elokuuta 2008: Ehrenhof (Stuttgart, Saksa)
  • 20. elokuuta 2008: Loreley (Saksa)
  • 22. elokuuta 2008: Marienfeste (Wurzburg, Saksa)
  • 3. syyskuuta 2008: Ullevaal Stadium (Oslo, Norja)
  • 4. syyskuuta 2008: Koengen Stadium (Bergen, Norja)
  • 6. syyskuuta 2008: Parken Stadium (Kööpenhamina, Tanska)
  • 7. syyskuuta 2008: Stadium (Tukholma, Ruotsi)
  • 9. syyskuuta 2008: Finnair Stadium (Helsinki)

Euroopan-kiertueesta “Accelerate”-albumin tueksi yhtye uutisoi virallisilla nettisivuillaan pari päivää sitten. Kiertue albumin tueksi alkaa varsinaisesti Amsterdamista, mutta bändi tekee yhden erityisen keikan Lontoossa viikkoa ennen albumin ilmestymistä. Lisää keikka-aikoja bändi lupaa paljastaa lähiaikoina. Suunnitelmissa R.E.M.-joukoilla on tehdä etenkin esiintymisiä eurooppalaisissa festivaaleissa, sekä perinteisiä keikkoja Iso-Britanniassa.

R.E.M. on:

  • Michael Stipe (laulu)
  • Peter Buck (kitara)
  • Mike Mills (basso ja piano)

Amerikkalainen R.E.M. perustettiin Georgian Athensissa 1980-luvulla laulaja Michael Stipen, kitaristi Peter Buckin, basisti Mike Milssin ja rumpali Bill Berryn toimesta. Berry erosi yhtyeestä loka-marraskuussa 1997 kuukausia kestäneen harkinta-ajan jälkeen.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot