Robbie Williams julkaisee kattavan kahden CD:n kokoelman lokakuun 6. päivä.
- Julkaistu 09.06.2010
- Tagit: robbie williams
- Luettu 3669 kertaa
Kuvassa Robbie Williams
“In And Out Of Consciousness — The Greatest Hits 1990–2010” -kokoelma sisältää Robbie Williamsin suurimpien hittien lisäksi ennen julkaisemattoman biisin, joka julkaistaan myös singlenä. “Shame”-biisin on kirjoittanut parivaljakko Robbie Williams ja Gary Barlow, jotka myös esittävät kappaleen duettona. Tämä on ensimmäinen kerta kun Robbie Williams ja Gary Barlow ovat äänittäneet dueton ja samalla kyseessä on herrojen ensimmäinen yhteistyöprojekti sitten Robbie Williamsin lähdettyä Take That -yhtyeestä vuonna 1995.
Kokoelma kasaa yhteen yli kaksikymmentä vuotta albuminmyyntiennätyksiä tahkoneen miehen koko uran. Robbie Williamsin edellinen albumi “Reality Killed The Video Star” on myynyt yksin Britanniassa yli miljoona kappaletta. Suomessa albumi myi kultaa.
57 miljoonaa levyä ja 11 miljoonaa singleä myynyt Robbie Williams on yhtenään rikkonut uusia ennätyksiä koko uransa ajan. Seitsemällä Englannin albumilistan ykkössijalla Robbie Williams on saarivaltion historian eniten myynein sooloartisti. Lisäksi Robbie Williams on voittanut enemmän Brit Awards -palkintoja kuin yksikään muu artisti (Williamsilla on ao. palkintoja yhteensä 16 kappaletta). Lisäksi Williamsille myönnettiin helmikuussa 2010 Brit Awardseissa Outstanding Contribution to Music -palkinto. Miehen muihin meriitteihin kuuluu mm. pääsy Guinnessin Ennätysten kirjaan nopeimmin konserttilippuja myyneenä artistina. Williamsilla on myös ollut ilo esiintyä Englannin historian isoimmassa ulkoilmakonsertissa, Knebworthissa, vuonna 2003.
Robbie Williams kommentoi kokoelmaa näin: It’s incredible to listen to the album and realise that it’s already been 20 years of making music and playing gigs. And the great thing about the album is that it’s not only a celebration of my past but also a bridge to the future. The fact that part of the future includes a name from my past makes it all the more poignant for me
.