Ronnie James Diolla vatsasyöpä.
- Julkaistu 26.11.2009
- Tagit: dio, heaven & hell
- Luettu 2481 kertaa
Rokkiryhmä Dion vokalisti Ronnie James Diolla on todettu äskettäin vatsasyöpä. Eilen keskiviikkona julkaisemassaan lausunnossa muusikon vaimo, rouva Wendy Dio, uutisoi miehellään todetun alkuvaiheessa kytevä vatsasyöpä jota on nyt välittömästi ryhdytty hoitamaan Mayo Clinicin tiloissa USA:ssa. Vaimo uskoo miehen peittoavan taudin ja uutisoi Ronnien lähtevän hoitamaan keikkahommia pian syövän talttumisen jälkeen. Nainen kiittää hänelle ja Ronnielle lähetetystä kannustavasta palautteesta, jota fanit ympäri maailmaa ovat heille kirjoitelleet sen jälken kun 67-vuotias pelimanni keskeytti odottamatta Euroopan-kiertueen vedoten sairauteen.
Ronnie James Dio on vuosikymmenten varrella esiintynyt Dio-nimen ohessa myös Elfissä, Rainbowissa, Black Sabbathissa. Hän on lisäksi toiminut varainkerääjänä Hear ‘n Aid -hyväntekeväisyysoperaation nimissä. Ronnie James Diota lienee kiittäminen myös “pirunmerkinä” tunnettavan käsimerkin popularisoimisesta. Tällä hetkellä muusikko on Dion ohessa kytkenyt itsensä Heaven & Helliin, jossa nähdään myös muita entisiä Black Sabbathin peliniekkoja, kuten Tony Iommi, Geezer Butler ja Vinny Appice. Tämän bändiviritelmän tuorein albumi, debyyttialbumi, julkaistiin huhtikuun lopussa nimellä “The Devil You Know”.
Dio joutui perumaan Ronnien sairauden takia kokonaisen Euroopan-kiertueen viime viikolla. Bändin oli tarkoitus esiintyä kitaristinaan Doug Aldrichin kanssa, koska Dion vakituisena kitarasankarina toimiva Cragi Goldy oli kiireinen oman bändinsä kiertueella Australiassa.
Dio on:
- Ronnie James Dio (laulu)
- Craig Goldy (kitara)
- Scott Warren (kosketinsoittimet)
- Rudy Sarzo (basso)
- Simon Wright (rummut)
Ronnie James Dion sukunimenä käytetty sana Dio on italiaa. Se merkitsee jumalaa.