Sami Saari ihmettelee maailman menoa.
- Julkaistu 06.06.2009
- Tagit: cheek, sami saari
- Luettu 1712 kertaa
Kuvassa Sami Saari
Huhtikuun alussa uransa viidennen soololevynsä julkaissut Sami Saari pohtii uudella sinkullaan muuttuvaa maailmaa. “Muuttuuko maailma” on jatkoa paljon radiosoittoa saaneelle “Se ei riitä“ -sinkulle, joka oli tuoreen “Vapaa“-levyn ensimmäinen singlelohkaisu. “Se ei riitä” sai paljon soittoa muun muassa Radio Suomessa, jossa se komeili soittolistan ykköspaikalla. Kappale kipusi myös paikallisradioiden Top 20 –listalle.
Rennosti rullaavan “Muuttuuko maailma” -kappaleen takaa löytyy Timo Kiiskinen, joka vastaa kappaleen sanoituksesta ja sävellyksestä. Saaren tyylikäs kitarointi ja sielukas laulu kruunaa kappaleen, joka on saanut suurta suosiota myös Sami Saari trion keikoilla.
Viimeiset pari vuotta Saari on keikkaillut ja tehnyt uutta musiikkia trionsa kanssa, jonka myötä nykyinen Eric Clapton ja Jimi Hendrix -tyylinen soundi on hioutunut kohdalleen. Trion muut osapuolet ovat basisti Esa Mäkynen ja rumpali Jani Auvinen.
Keikkarintamalla Samin voi bongata trion lisäksi Sami Saari & Sonicsin kanssa. Saari on myös vahvasti mukana suomi-hiphopin kärkinimen Cheekin uudella levyllä.