Viisuvoittaja Alexander Rybak kolmatta viikkoa Suomen Latauslistan ykkönen.

Harmaasävyinen valokuva nuoresta miehestä, jolla kitara olkapäällään. Mies soittaa viulua ja katsoo virnistellen eteensä. Kuvan oikeassa alakulmassa valkoisella präntillä Rybakin etu- ja sukunimi. Sen alla albumin nimi. Julkaistiin 29.5.2009

Norjalainen Alexander Rybak on pitänyt jo kolme viikkoa hallussaan Suomen virallisen Latauslistan ykkösijaa. Suomen lisäksi “Fairytales” on ollut iTunesin ostetuin kappale mm. Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Espanjassa, Kreikassa, Irlannissa ja Benelux-maissa. Alexander Rybakin “Fairytales”-albumi julkaistiin 29.5.

Valko-Venäjällä syntynyt ja Norjasssa asuva Alexander Rybak voitti Euroviisut ylivoimaisesti “Fairytale”-kappaleellaan. Kisojen ennakkosuosikki teki kaikkien aikojen piste-ennätyksen ja sai peräti 387 pistettä.

Euroviisvoittoa on seurannut debyyttialbumi “Fairytales”, joka on ilmestynyt 22:ssa maassa. Albumi on myynyt Norjassa jo yli 80 000 kappaletta eli tuplaplatinaa. Suomessa albumi julkaistiin 29.5.

Alexander Rybak

22-vuotias Rybak on soittanut pianoa ja viulua kuusivuotiaasta saakka ja nuoresta iästä huolimatta hän on esiintynyt lukuisien nimekkäiden artistien kanssa. Alexander tuli tutuksi Norjan kansalle vuonna 2006 Talent-ohjelmasta kappaleella “Foolin”. Rybak on esiintynyt arvostetun viulistin, Pinchas Zukermanin, kanssa, voittanut Anders Jahres -kulttuuripalkonnon ja on Norjan suurimman sinfoniaorkesterin, Ung Symfonin, konserttimestari. Hän on myös näytellut teatterissa sekä elokuussa ensi-iltaan tulevassa Yohan — Child Wanderer -elokuvassa.

Jaa Facebookissa

JERE HIRVELÄ kirjoitti 5412 päivää sitten, että:

ALEXANDER RYBAK HINO LULU

n:o

emmi kirjoitti 5411 päivää sitten, että:

SE ON SÖDE…….ALEXANDER ON PARAAS.XXX

n:o

Käyttöehdot