Scarlet Soho: "Warpaint".

Scarlet Sohon albumin "Warpaint" etukannessa valkoista taustaa vasten mustaksi ja vaaleanpunaiseksi maalattu seepra, joka katsoo vasemmalta oikealle. Vasemmasas yläkulmassa seepran harjan yllä yhtyeen logo ja oikeassa alakulmassa seepran turvan alla album Julkaistaan 27.3.2009

Britanniasta käsin elektronisen musiikin rintamalla toimiva Scarlet Soho uutisoi viime viikon puolella saaneensa varmistuneen tiedon uuden albuminsa, nimeltään “Warpaint”, julkaisuhetkestä. Albumi tullaan julkaisemaan Major Recordsin kautta perjantaina 27. maaliskuuta. Kiekko on nyt ennakkotilattavissa yhtyeen levy-yhtiön välityksellä noin 11 euron hintaan. Hintaan lisätään Euroopan alueelle toimitettaessa 3,5 euron toimituskulut, paitsi Saksanmaahan postitettaessa toimitusmaksu on vain 2 euroa. Ääninäytteitä kaksihenkisen brittibändin musiikillisista taidoista löytyy Scarlet Sohon MySpace-sivuilta.

Scarlet Sohon sakki aikoo tukea albuminsa ilmestymistä soittamalal liudan live-esiintymisiä kotiseudullaan Britanniassa, mutta myös Euroopan mannermailla, kuten Saksassa ja Itävallassa. Bändi myös soittaa Depeche Moden uuden studioalbumin julkaisujuhlassa 24. huhtikuuta.

Scarlet Sohon albumin “Warpaint” julkaiseva Major Records on hampurilainen levy-yhtiö, joka julkaisee erityisesti elektronista musiikkia. Saman levymerkin huostassa on sellaisia elektro-orkestereita kuin Ladytron, X-Perience, IAMX ja Boytronic. Yhtyeen ensimmäinen levytyssopimus solmittiin vuonna 2004, jonka turvin bändi julkaisi esikoisalbuminsa “Devisions of Decency” samana vuonna.

“Warpaint”-albumin kappaleet:

  1. I Dare
  2. Model of Control
  3. Analogue Dialogue (Kill The Beat)
  4. Cyclone
  5. This Nausea
  6. Under Strict Surveillance
  7. Speak Your Mind
  8. Satellites
  9. Is Growing Up the Best That We Can Do?
  10. Lights Out London
  11. Modern Radio
  12. Programmed to Perfection
  13. Electric Fence

Bändi juhlistaa “Warpaint”-kiekon ilmestymistä 20. ja 27. toukokuuta järjestämällä julkaisujuhlan ensin Berliinissä ja sitten Lontoossa. Bändi esiintyy Depeche Moden tukena Itävallan Grazissa sijaitsevan PPC:n tiloissa 24.4.

Scarlet Soho on:

  • Jim (laulu)
  • Scarlet (basso ja syntikka)

“Warpaint”-albumin luonut Scarlet Soho on kaksihenkinen yhtye. Sen kokoonpanoon kuuluva Jim laulaa ja Scarlet hoitaa syntikan ja bassokitaran soittamisen. Duo on tehnyt musiikkia yhdessä jo yhdeksän vuoden ajan. Bändi on musisoinut keikkalavoilla mm. IAMX-yhtyeen tukena.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot