Sorry And The Sinatras: "Highball Roller".

Sorry & The Sinatrasin albumin "Highball Roller" etukannessa näkyy valokuva suuresta asuinkompleksista, joka on verenpunaista taustaa vasten harmaasävyisessä maastossa. Yhtyeen ja albumin nimi kuvan yläosassa mustaa pohjaväriä vasten valkoisella värillä k Julkaistaan 13.5.2009

Yhdysvalloista kotoisin oleva punk-henkistä rokkia räimivä Sorry And The Sinatras tulee julkaisemaan levytysuransa ensimmäisen täyspitkän virstanpylvään studioalbumistaan “Highball Roller”. Kyseinen pitkäsoitto tullaan julkaisemaan täällä Suomessa Backstage Alliancen toimesta ja sitä myydään esimerkiksi maankuulun musiikkikauppa Levykauppa X:n kautta. Toukokuun puolen välin paikkeilla päivänvaloon laskettava levy on suoraviivainen musiikkikokonaisuus, joka miellyttänee erityisesti The Dead Boysin, Descendentsin ja X:n faneja. Sorry And The Sinatras tarjoaa debyyttialbumillaan tusinan verran biisejä, joita soittaa brittiläisen The Wildhearts -yhtyeen perustajajäsen ja basisti Scott Sorry. Sorryn mukaan “Highball Roller” on hänen tähänastisen elämänsä henkilökohtaisin levy — paljon sanottu muusikolta, joka on elänyt koko pitkän ikänsä pelimannina erinäisissä soitinyhtyeissäl.

Sorry And The Sinatras nauhoitti “Highball Roller” -albuminsa kesällä 2008 yhteensä vain 10 päivän pituisen nauhoituskauden varrella Barnsleyn pitäjässä tuottaja Jason Sandersonin valvovien silmien alla. Albumi julkaistaan ensimmäisenä maailmassa 9. toukokuuta Undergroove-levymerkin kautta, jonka bänditallissa murisevat mm. sellaiset rytmiryhmittymät kuin The Ghost Of A Thousand, Hexes, Minus the Bear ja Johny Truant. Suomeen albumi saapuu Backstage Alliancen kätyreiden käsikynkässä keskiviikkona 13. toukokuuta. Undergrooven kautta ennakkoon tilattavan levyn mukana tulee virallinen Sorry And The Sinatras -pinssi.

Yhtye lähtee toukokuussa kiertueelle Iso-Britanniaan yhdessä Eureka Machines -nimisen musiikkiryppään kanssa. Kiertueaikataulu on listattu alle. Muutokset ovat mahdollisia.

Sorry And The Sinatras esiintyy:

  • 14. toukokuuta 2009: The Park (Peterborough, Iso-Britannia)
  • 15 toukokuuta 2009: The Mill (Mansfield, Iso-Britannia)
  • 16 toukokuuta 2009: The Roadhouse (Manchester, Iso-Britannia)
  • 17 toukokuuta 2009: Le Pub (Newport, Iso-Britannia)
  • 18 toukokuuta 2009: Little Civic (Wolverhampton, Iso-Britannia)
  • 19 toukokuuta 2009: The Marquee (Norwich, Iso-Britannia)
  • 20 toukokuuta 2009: The Underworld (Lontoo, Iso-Britannia)
  • 21 toukokuuta 2009: The Marrs Bar (Worcester, Iso-Britannia)
  • 22 toukokuuta 2009: The Parish (Huddersfield, Iso-Britannia)
  • 23 toukokuuta 2009: The V Club (Glasgow, Iso-Britannia)

Näytebiisejä yhdysvaltalaisbändin musiikillisesta meiningistä löytyy Sorry And The Sinatrasin MySpace-sivujen musiikkisoittimesta.

Sorry And The Sinatras on:

  • Scott Sorry
  • Roger ‘Rags’ Segal
  • Lenny Thomas
  • Dave Kerr

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot