Gene Simmons: "Haudassa ehtii lomailla".

  • Julkaistu 06.04.2008
  • Tagit:
  • Luettu 1856 kertaa

Vuonna 1949 syntynyt KISS-bändin laulaja-basisti Gene Simmons kertoo kotisivuillaan osoitteessa www.genesimmons.com kirjoittamassaan uutisessa, että hänellä on nyt vähän kiireistä, mutta hän ehtii kyllä lomailemaan sitten kun hauta kutsuu. Mies järjesti lauantaina 4. päivä kuluvaa kuukautta noin 1200 osanottajalle puheen kihlautumisensa johdosta Yhdysvaltojen Nashvillessä. Suuri osa yleisöstä kuului jollain tavoin liikemaailman joukkoihin.

Gene Simmons kertoo, että hänellä on aina ollut vapaa ja ehkä vähän kummallinenkin tapa tehdä asioita ilman läpikotaista ennakkosuunnittelua tai muistiinpanoja — tämä yleensä tarkoittaa KISS-koplan jäsenen mukaan sitä, ettei hän yleensä tiedä mihin on menossa. Hän on aina tehnyt kovasti töitä, ei ole koskaan ehtinyt pitää varsinaista lomaa. Eikä hänellä ole nytkään mitään halua lähteä lomailemaan huolimatta avioliittolupauksen tekemisestä. Haudassa sitä ehtii lepuutella raajojaan. Mies paljastaa myös, että hän on ollut nykyisessä parisuhteessaan jo 25 vuoden ajan, mutta ei ole koskaan ollut varsinaisesti naimisissa.

Gene Simmons on Israelissa, juutalaisten valtiossa, syntynyt KISS-bändin jäseneksi sattuman oikusta päätynyt muusikko ja liikemies. Hän on oikealta nimeltään Chaim Witz, mutta bändissä mies tunentaan nimellä “The Demon”. Bändinsä jäsenenä hänet tunnetaan vertasylkevänä ja tulta suustaan syöksevänä pitkäkielisenä hyypiönä, joka osallistui KISSin perustamiseen 1970-luvun alussa. Huolimatta tulen puhkumisesta hän on paljastanut, ettei hän ole koskaan polttanut tupakkaa tai juonut alkoholia, saati sitten ollut huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

KISS perustettiin Yhdysvaltojen New Yorkissa vuoden 1973 tammikuussa. Alkuaikoina yhtyeen tunnusmerkkinä oli naamamaalit ja lavakostuumit, joiden avulla se erosi huomattavasti ja helposti muista saman alan silloisista toimijoista. Yhtye on vuosien varrella myynyt albumejaan yli 110 miljoonaa kopiota. Bändi on tulossa tekemään Suomeenkin pari keikkaa. Ne ovat osa yhtyeen tammikuun 30. päivä julkaistua Kiss Alive/35 World Tour -maailmankiertuetta, joka käsittää konserttien tekemisiä ympäri Eurooppaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia.

KISS esiintyy Suomessa Helsingin suunnalla 27. ja 28. toukokuuta. Molemmat keikat on myyty lippujen osalta loppuun. Esiintymiset koetaan Hartwall Areenalla. Bändi on kaavaillut ulottavansa maailmankiertueen loppuhetkiä myös Yhdysvaltoihin, Etelä-Amerikkaan ja Japaniin sen jälkeen kun Euroopan alueella on tehty luvatut keikat. Kiertue murahti käyntiin viime kuukauden puolen välin paikkeilla, jolloin KISS esiintyi kengurumaa Australian Melbournessa sijaitsevan Melbourne Grand Prix Circuit -tapahtuman yhteydessä. Euroopan-kiertue alkaa toukokuussa 9. päivä Saksasta. Maailmankiertueella KISS tulee käyttämään Destroyer-teeman lava-asuja.

KISS on:

  • Paul Stanley (rytmikitara ja laulu)
  • Gene Simmons (basso ja laulu)
  • Tommy Thayer (kitara)
  • Eric Singer (rummut ja laulu)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot