The Poodles julkaisee "One Out Of Ten" -singlen.

  • Julkaistu 09.02.2009
  • Tagit:
  • Luettu 1650 kertaa

The Poodlesin singlen "Out Out Of Ten" etukannessa valkoista taustaa vasten seisoo rivi miehiä, joita neljä kappaletta. Harmaasävyinen valokuva on peilattu käänteiseksi alaosaan. Kuvan keskellä bändin punavihreä logo. Julkaistaan 16.2.2009

Ruotsalainen rokkibändi The Poodles (www.poodles.se) julkaisee kuluvan kuukauden 16. päivä upouuden singlelohkaisun kappaleesta “One Out Of Ten”. Singlebiisi on voimakas balladimainen värssy, jonka kirjoitti bändin vokalisti Jakob Samuel yhdessä Nicolo Fragilen kanssa. Kappaleen miksasi AC/DC:lle ja Metallicalle töitä tehnyt Mike Fraser. The Poodlesin uusi single on ensimmäinen julkaisu bändin tuliterältä pitkäsoitolta “Clash Of The Elements”. Albumi on tarkoitus julkaista keväällä 2009. Levystä sikiää ruotsalaisryhmän levytysuran järjestyksessä kolmas studio-opus.

Uuden albumin nauhoitusvaihe päättyi tammikuun lopussa. The Poodles ei ole vielä paljastanut albuminsa kappalelistaa kokonaan, mutta sen soittolistalle tullaan varmasti kuulemaan “One Out Of Ten” -nimisen biisin lisäksi myös sellaisia viisuja kuin “Caroline”, “Like There’s No Tomorrow”, sekä “7 Days & 7 Nights”. Keväällä ilmestyvä levytys on seuraaja bändin syyskuussa 2007 julkaisemalle albumille “The Sweet Trade”. Edellisen opuksen julkaisi AFM Records

“The Sweetr Trade” -albumin kappaleet:

  1. Flesh and blood
  2. Streets of fire
  3. Seven seas
  4. Walk the line
  5. Thunderball
  6. Reach the sky
  7. We are one
  8. Without you
  9. Band of brothers
  10. Heaven’s closing in
  11. Kiss goodbye
  12. Shine

Tukholman seudulle leiriytyneen The Poodlesin tiimi täydensi elävää voimaansa edellise nvuoden kesäkuussa, kun Henrik Bergqvist liittyi joukon jatkoksi. Hän korvasi yhtyeestä aikaisemmin eronneen kitarataituri Pontus Norgrenin, joka erosi hard rockin leiristä voidakseen keskittyä power metallin soittamseen HammerFallissa. Henrik Bergqvistin debyyttiesiintyminen The Poodlesin täysivaltaisena jäsenenä koettiin kesällä 2008 Sweden Rock Festivalin suurella lavalla. Tapahtumaa vietettiin Ruotsin Sölverborgissa.

The Poodles on:

  • Jakob Samuel (laulu)
  • Christian Lundqvist (rummut)
  • Pontus Egberg (basso)
  • Henrik Bergqvist (kitara)

Jaa Facebookissa

vakuuttaja kirjoitti 5522 päivää sitten, että:

vähän näyttää poijjaat kuin olisivat parrua pyllyyn miehiä. en siis kuuntele. homojen hommaa.

n:o

Käyttöehdot