The Smashing Pumpkinsin Jimmy Chamberlin erosi.

Yhdysvaltalaisen vaihtoehtorockia sykkivän The Smashing Pumpkins -bändin pitkäaikainen jäsen, Jimmy Chamberlin, on eronnut yhtyeestä. Eroamispäätöksestä uutisoitiin suurelle yleisölle ensimmäistä kertaa eilen illalla. Chamberli nsoitti yhtyeessä vuodesta 1988 lähtien, jolloin hän värväytyi Billy Corganin perustamaan yhtyeeseen Chicagossa. Chamberlinin rumpalointia kuullaan kaikilla The Smashing Pumpkinsin albumeilla, paitsi, vuonna 1998 ilmestyneellä “Adore”-opuksella. Bändi tulee nyt toimimaan ilman Jimmy Chamberlinia. Corgan on päättänyt jatkaa toimintaa toistaiseksi mahdollisimman normaaliin tapaan. Hän kirjoittaa biisejä seuraavaa albumia varten. Tavoitteena on siirtyä studioon kuluvan kevään aikana. Jenkkibändi julkaisi edellisen kerran uutta musiikkia 1.2.2009, jolloin “FOL”-niminen single julkaistiin Internetissä ilmaiseksi. Singlekappaletta käytettiin Hyundain mainoksessa, jota esitettiin Yhdysvalloissa Super Bowl -urheilutapahtuman yhteydessä.

Corgan kertoi viime vuoden loppuvaiheilla kotikaupunkinsa Chicagon paikallislehdelle, Chicago Tribunelle, antamassaan kommentissa, ettei The Smashing Pumpking tulle julkaisemaan enää uusia albumeja. Vuoden 2007 päivinä esiin tuodun “Zeitgeist”-kiekon jälkeen Corgan koki, ettei bändillä ole enää kylliksi innokkuutta seuraavan levyn luomista varten. Keulahahmon mukaan ihmiset eivät nykyään edes kuuntele The Smashing Pumpkinsin albumeja alusta loppuun, vaan tyytyvät tuuttamaan kuulokkeistaan pari suosituinta hittikappaletta ja hyppäävät muiden biisien yli. Corgan haluaa bändinsä olevan jatkossa nimenomaan singlehittejä rustaava rytmiryhmä.

Billy Corgan herätti The Smashing Pumpkinsin henkiin vuonna 2007 yhdessä rumpali Jimmy Chamberlinin kanssa. Bändi oli sitä ennen ollut taukotilassa kuutisen vuotta. Corgan ja Chamberlin värväsivät comeback-kokoonpanoonsa kolme uutta jäsentä. Puhemies Corganin mukaan bändiä ei missään nimessä herätetty eloon vain rahan tahkoamisen takia, vaan sen takia, että The Smashing Pumpkins voisi olla “suuri jälleen”.

The Smashing Pumpkins on:

  • Billy Corgan (kitara ja laulu)
  • Jeff Schroeder (kitara)
  • Ginger Reyes (basso)
  • Jimmy Chamberlin (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot