Tuomas Holopainen tuottaa Indica-albumin.

Nightwishin kosketinsoittaja Tuomas Holopainen seisoo ahtaassa oviaukossa yllään hihaton valkoinen paita ja kuluneet tummansiniset farkut. Miehellä pitkät hiukset, jotka vapaana olkapäille asti ylettyvinä. Rakennus on tiiliskivistä, se on ränsistynyt. Kuva: Ville Juurikkala

Kotimainen mystisromanttista pop-rockia soittava Indica (www.indica.fi) uutisoi juuri tulleen tiedon mukaan tekevänsä yhteistyötä Nightwishin joukoista tutuksi tulleen Tuomas Holopaisen kanssa. Holopainen tuottaa Indican uuden albumin, jonka arvellaan ilmestyvän suuren yleisön kuultavaksi vielä syyskuussa kuluvana vuonna. Indica ja Nightwish ovat aikaisemminkin harjoittaneet kanssakäymistä keskenään, sillä Indica keikkaili metallipoppoon seurana sen Skandinavian-kiertueella vain muutamia kuukausia sitten. Nyt Holopainen, joka on Nightwishin kosketinsoittaja-biisintekijä, avustaa bändiystäväänsä albumin tuottamisessa.

Uuden musiikkiteoksen nauhoitustyöt ovat täydessä vauhdissa. Bändi kertoo harkinneensa yhteistyön harjoittamista Holopaisen kanssa jo ennen edellisen vuoden joulua Indican & Nightwishin kiertueella. Lopullinen sopusointu tuotantohommista helähti ilmoille Keravalla demosessioiden aikana, kun äänittäjä Tero Kinnunen uhkasi lahdata sen Indican jäsenen, joka soittaa huonoiten. Tämän lisäksi tyttöyhtye kertoo uusinta pitkäsoittoaan luomassa olevan joukon olevan “tosi hauska”. Levyään yhtye äänittää enimmäkseen keravalaisen E-Majorin tiloissa ja osittain myös Hollolassa Petrax-studiossa. Tulevan levyn Indica kertoo svengaavan kuin laukkaava hirvi.

Kuvassa Nightwishin Tuomas Holopainen, mies jolla hihaton valkoinen paita yllään ja kuluneet farkut jalassa. Miehellä viikset ja leukaparta, pitkät mustat hiukset. Hän seisoo ränsistynyttä tiilimuuria vasten.
Kuva: Ville Juurikkala

Bändin uusin albumi on viime vuonna ilmestynyt “Kadonnut Puutarha”. Se on jo kolmas levy yhtyeeltä, joka on ollut olemassa vasta vuodesta 2002. Kolmannelta studioalbumiltaan bändi julkaisi yhteensä kolme singleä, jotka osoitettiin pääsääntöisesti vain radiosoittoa varten, ja ne ovat: “Linnansa vanki”, “Noita” ja “Ulkona”.

“Kadonnut Puutarha” -albumin kappaleet:

  1. Viimeinen jyvä
  2. Linnansa vanki
  3. Ikävänkantaja
  4. Ulkona
  5. Nukkuu kedolla
  6. Noita
  7. Pahan tarha
  8. Äänet
  9. Mykkä
  10. Unten laiva
  11. Helmet

Indica on:

  • Jonsu (laulu, kitara ja viulu)
  • Heini (basso ja laulu)
  • Sirkku (koskettimet ja laulu)
  • Jenny (kitara)
  • Laura (rummut)

Indican tiimi perustettiin vuonna 2002. Tuohon aikaan Sony Musicin leivissä työskentelevä Jani Jalonen kiinnostui siitä ja tarjosi tyttökoplalle levytyssopimusta, jonka ryhmä hyväksyi avosylin. Yhtyeen debyyttialbumi, nimeltään “Ikuinen Virta”, julkaistiin vuonna 2004. Se on myynyt aikojen saatossa platinaa täällä Suomenmaalla.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot