Uniklubi studioon huhtikuussa.
- Julkaistu 13.03.2010
- Tagit: romantiikan rippeet, uniklubi
- Luettu 1646 kertaa
Kuvassa Uniklubi
Uniklubi aloittaa viidennen, vielä nimeämättömän albumin nauhoitukset huhtikuun alussa Hollolan Petrax-studiolla. Levyn tuottaa mm. Apulantaa ja Lordia tuottanut Jyrki Tuovinen. Kappaleet Uniklubin viidennelle studioalbumille on jo pientä viilausta vaille valmiina. Uutta musiikkia kuullaan luultavasti jo ennen kesää.
Kesällä 2010 Uniklubi tarjoilee erikoiskattauksen keikoilla. Uniklubi kiertää osan festivaaleista Romantiikan Rippeet -kokoonpanon kanssa, joka käsittää pianistin, kaksi viulua, alttoviulun ja sellon. Jo tutuista kappaleista kuullaan uusia, hienoja sovituksia. Uniklubin tuotantoon voi tutustua yhtyeen virallisilla MySpace-sivuilla, jossa sijaitsevaan musiikkisoittimeen on ladattu kourallisen verran näytteitä.
Uniklubin uuden albumin julkaisee levy-yhtiö Sony Music Entertainment, joka hoiti kauppoihin myös yhtyeen edellisen “Syvään valoon” -nimisen pitkäsoiton viime vuoden maaliskuussa. Edellinen pitkäsoitto kävi korkeimmillaan Suomen virallisen albumilistan 3. sijalla. Levyltä lohkaistiin kaksi singleä, joista ensimmäinen oli “Polje” ja sitä seurasi hieman myöhemmin “Kukka”. Esikoissinglestä purkitettiin musiikkivideo.
Uniklubi on:
- Jussi (laulu)
- Janne (kitara)
- Pasi (kitara)
- Teemu (basso)
- Antti (rummut)
Bändi perustettiin vuonna 1999. Sen ensimmäinen demo “Sairaita unelmia” purkitettiin seuranneen vuoden varrella. Äänite noteerattiin yhtyeen kotiseudulla ilmestyvässä Hämeenkyrön Sanomissa.