Vains of Jennan laulajaksi Jesse Forte.
- Julkaistu 29.03.2010
- Tagit: vains of jenna
- Luettu 2531 kertaa
Ruotsin Falkenbergissä perustettu sleaze rock -bändi Vains of Jenna uutisoi kiinnittäneensä uudeksi laulajakseen Yhdysvalloissa koulutetun muusikon, Jesse Forten. Forte on saanut Kaliforniassa musiikkikoulussa kokemusta äänensä käyttämiseen ja biisien säveltämistä varten. Hän on soittanut teini-ikäisestä asti useissa rytmiryhmissä. Bändiläiset paljastavat, että uusi vokalisti on jopa käynyt kaupungeissa soittamassa kitaraa kadulla saadakseen taskurahaa. Forte kommentoi olevansa ennen muuta nimenomaan esiintyjä. Hän uskoo kykenevänsä toimimaan niin viiden kuin 5000:n henkilön edessä luontevasti laulajana ja kitaristina. Jesse Forte syntyi Yhdysvaltojen Arkansasissa, mutta muutti nuorena poikana USA:n läntiselle rannikolle asumaan.
Vains of Jenna näki uuden laulajansa ensimmäistä kertaa viime vuoden puolella, jolloin Forten silloinen bändi avasi Vains of Jennan esiintymisen Cat Clubin tiloissa. Vains of Jennan perustanut basisti JP White hehkuttaa esiintymisen tehneen bändiin lähtemättömän vaikutuksen.
Ruotsalaisen rokkiryhmän uralla on tapahtunut runsaasti maineen niittämistä erityisesti Yhdysvaltojen alueella, joten Forten löytäminen sieltä ei ollut suurikaan yllätys. Forte korvaa bändistä eronneen ruotsalaismuusikon, Lizzy DeVinen.
Bändin uutta laulajaa kuullaan Vains of Jennan uudella singlelohkaisulla “Everybody Loves You When You’re Dead”. Biisin voi käydä kuuntelemassa ilmaiseksi bändin virallisilta MySpace-sivuilta. Huhtikuusa rytmiryhmä lähtee jälleen kiertueelle Yhdysvaltojen maaperälle. Sen jälkeen bändi nähdään Euroopan-kiertueella, johon kuuluu keikkoja ainakin Norjassa, Iso-Britanniassa, Italiassa ja Ruotsissa.
Vains of Jenna on:
- Jesse Forte (laulu)
- Nicki Kin (kitara)
- JP White (basso)
- Jacki Stone (rummut)