Guitar Hero: Metallica -mainoksia.

Guitar Hero: Metallica -pelin kotelon kansikuva on taustaltaan harmahtava ja siinä on kohokuvioituna paljon pientä pränttiä. Kuvaa hallitsee Guitar Hero: Metallican logo, joka on valkoisella värillä ja mustin reunaviivoin. Kuvassa runsaasti yksityiskohtia Suomeen vasta 5.5.?

Pelitalo Activision on julkaissut netissä hiljattain aivan uusia mainosvideoita, joilla pyritään houkuttelemaan uusia käyttäjiä kokeilemaan aikaisemmin maaliskuussa julkaistua videpeli Guitar Hero: Metallicaa. Toisessa mainoksista käy vierailemassa NCAA:n valmentajat Mike Krzyzewski, Roy Williams ja Bob Knight sekä Rick Pitino. Mainoksissa nähdään myös hard rock -legenda Metallican jäsenet. Metallican nimellä varustettu videopeli julkaistiin Pohjois-Amerikassa viime viikonloppuna sekä PlayStation 3:lle että Xbox 360 -pelikonsolille. Pelistä julkaistaan kevään varrella versiot myös PlayStation 2:ta sekä Wii-konsolia varten.

Guitar Hero: Metallicassa nähdään yhteensä 28 pelattavaa biisiä Metallicalta, sekä muhkeat 21 biisiä muilta artisteilta ja bändeiltä. 21 “ulkopuolisen” biisin joukkoon sisältyy musiikkimateriaalia ainakin sellaisilta rytmiryhmittymiltä kuin Alice In Chains, Foo Fighters, Slayer ja System of a Down. Suomalainen fanikunta pääsee nauttimaan tästä jo kahdeksannesta Guitar Heron osasta vasta toukokuun alussa, sillä peli julkaistaan Euroopan alueella 5.5.2009.

Guitar Hero: Metallica -mainokset:

Metallican joukot uutisoivat hiljattain katkaisseensa vihdoinkin kaikki kahleensa musiikkialan toimijoihin julkaistuaan syyskuussa 2008 viimeisimmän albuminsa Warner Bros. Recordsin kautta. “Death Magnetic” oli Metallican viimeinen albumi kyseisen levymerkin kautta julkaistavaksi. Yhtye ei ole vielä kertonut suunnitelmistaan jatkoa ajatellen — Metallican levy-yhtiön nimi tultaneen paljastamaan kuitenkin lähitulevaisuudessa.

Metallica on:

  • James Hetfield (laulu ja kitara)
  • Lars Ulrich (rummut)
  • Kirk Hammett (kitara ja taustalaulu)
  • Robert Trujillo (basso ja taustalaulu)

Guitar Hero: Metallica on jo toinen GH:n peli, joka on pyhitetty tietyn bändin uraan ja biisimateriaaliin. Ensimmäisen kerran tätä konseptia käytettiin Aerosmithin kanssa Guitar Hero: Aerosmith -pelissä.

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot