U2: "No Line on the Horizon".

  • Julkaistu 24.12.2008
  • Tagit:
  • Luettu 1498 kertaa

Irlantilainen rockia soittava U2 tulee julkaisemaan ensi vuoden puolella uuden studioalbuminsa, joka on bändin järjestyksessä 12., ensin helmikuun 27. päivä kotimaassaan. Maaliskuun 2. päivä uusi albumi, nimeltään “No Line on the Horizon”, ilmestyy muualla Euroopassa. Päivää myöhemmin pitkäsoitto ilmestyy Yhdysvalloissa. Kiekko on bändin comeback-albumi. Se on seuraaja vuonna 2004 ilmestyneelle “How to Dismantle an Atomic Bomb” -levylle. Uusinta studiolevyään orkesteri on työstänyt jo parin vuoden ajan. Albumin ensimmäisten työvaiheiden on kerrottu käynnistyneen jo vuonna 2006, mutta toden teolla opuksen valmistelu käynnistyi vasta viime vuonna yhdessä tuottajien Brian Eno ja Daniel Lanois kanssa. Molemmat tuottajat ovat myös saaneet vapauden osallistua kappaleiden luomisprosessiin. Alunperin U2 oli aikeissa tuoda levynsä esiin jo marraskuussa kuluvana vuonna, mutta päätti jatkaa uusien biisien rustaamista varastoon. Yhtye kertoo luoneensa viime aikoina yhteensä huimat 50–60 viisua, eikä runosuoni ole toistaiseksi osoittanut minkäälaisia tyrehtymisen merkkejä.

U2:n albumista “No Line on the Horizon” on povattu jo etukäteen muodostuvan varsinainen hittilevy, sillä edellinenkin albumi on myynyt tähän mennessä yhteensä 9 miljoonaa kopiota.

Bändi tullee varmistamattomien tietojen mukaan julkaisemaan albumiltaan esikoissinglen kappaleesta “Get Your Boots On”. Yhtye on vihjannut myös kuvanneensa Lontoossa musiikkivideonkin kyseisestä kappaleesta ohjaaja Alex Courtesin kanssa, joka vastasi myös U2:n kappaleiden “Vertigo” ja “City of Blinding Lights” videoklippien ohjausurakasta.

“No Line on the Horizon” -albumin alustava kappalelista:

  • Breathe
  • Crazy Tonight
  • Every Breaking Wave
  • Get Your Boots On
  • Magnificent
  • Mercy (varmistamaton)
  • Moment of Surrender
  • No Line on the Horizon
  • Stand Up
  • Unknown Caller
  • Winter
  • The Cedars of Lebanon (varmistamaton)
  • If I Could Live My Life Again (varmistamaton)
  • Love Is All We Have Left (varmistamaton)
  • One Bird (varmistamaton)
  • For Your Love (varmistamaton)

Irlantilaisyhtyeen albumista “No Line on the Horizon” tultaneen julkaisemaan perinteisen CD-version lisäksi muitakin versioita. CD-formaatin mukana tullee 24-sivuinen lehtinen. Albumista tultaneen julkaisemaan vinyyliversio, josta erikseen rajoitettu tuplavinyyli varustettuna 16-sivuisella lehtisellä. Myös erityinen kovakuorinen formaatti tultaneen tuomaan kauppoihin. Boxset sisältää alustavien tietojen mukaan digipak-formaatissa olevan CD:n, DVD:n, taitettavan bändijulisten ja kovakantisen kirjasen, jossa 64 sivua.

Yhtye julkaisi 29. päivä syyskuuta ensimmäistä kertaa keikkataltioinnin DVD:llä. Julkaisun nimi on “Live At Red Rocks” ja sen tuo musiikkikauppoihin levy-yhtiö Universal. DVD:n mukana tulee livelevy CD-kiekkona. Keikka kuvattiin Red Rocks Amphitheatren lavalla Yhdysvaltojen Coloradossa 5.6.1983. Esiintyminen julkaistiin syyskuussa ensimmäistä kertaa DVD-levyllä. Julkaisun mukana tulee viisi aikaisemmin julkaisematonta värssyä, digitaalisesti ehostettuja valokuvia ja 5.1. äänentoiston.

U2 on:

  • Bono (laulu)
  • The Edge (kitara)
  • Adam Clayton (basso)
  • Larry Mullen Jr. (rummut)

Jaa Facebookissa

Käyttöehdot