Kiss julkaisee 20. albuminsa lokakuussa

Rokkilegenda Kiss suunnittelee julkistavansa "Monster"-nimisen pitkäsoittonsa Universal Music Enterprises -levymerkin kautta lokakuussa 2012. Luvassa on tusinan verran suoraviivaista rokkimusiikkia sisältävää tulitusta, jonka säveltämiseen ja valmistamiseen kaikki bändin jäsenet osallistuivat. Paul Stanleyn, Gene Simmonsin, Tommy Thayerin ja Eric Singerin uutukaisalbumi on yhtyeen 40-vuotisen uran järjestyksessä 20. Bändi on myynyt levyjään yhteensä yli 100 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.

Nousevan bändin keulahahmon vakava sairaus ei sotke yhtyeen suunnitelmia.

Kuvassa Tommi Salmelainen, Wankers of the Zoo Crewn laulaja. Kuvassa Tommi Salmelainen

Juuri “Modulated Launderings” -debyyttialbuminsa julkaisseen Wankers of the Zoo Crewn laulajalla Tommi Salmelaisella on diagnosoitu MS-tauti. Krooninen keskushermostosairaus ei bändin mukaan kuitenkaan ole hidaste bändin suurille suunnitelmille. Kyllähän se nyppis jos se olis itseaiheutettu, mut minkäs teet. Shit happens, toteaa Salmelainen.

Suomessa todetaan vuosittain n. 200–250 uutta MS-tapausta ja Maailman MS -päivää vietettiin 25.5. yli 60 maassa. Muun muassa laulaja Saija Varjuksella ja edesmenneella Uma Aaltosella on diagnosoitu kyseinen tauti.

Suomalainen Playmysong käyttöön Hollywood-klubilla.

Tunnettu The Roxy Theatre -klubi otti viime sunnuntaina käyttöön suomalaisen Playmysong-palvelun Hollywoodissa, Los Angelesissa. Klubin yleisö voi nyt ilmaiseksi kännyköillään valita mikä musiikki The Roxyssä soi live-keikkojen välissä. Playmysongin käyttäjät voivat myös jakaa tiedot soittamistaan kappaleista Facebookissa ja Twitterissä — mainostaen näin sekä artisteja että The Roxy -klubia ystävilleen sosiaalisessa mediassa.

Playmysong on mainio työkalu keikkapaikoille, jotka haluavat osallistaa omaa yleisöään. Asiakkaamme tulevat jo katsomaan lempibändejään The Roxy -klubille, joten miksi emme antaisi heidän soittaa myös heidän lempimusiikkiansa?, sanoo Tonya Cooke, The Roxy Theatren Social Media Manager.

Wankers of the Zoo Crew Meteli.netin myydyin.

“Modulated Launderings” -debyyttialbuminsa julkaissut kotimainen Wankers of the Zoo Crew saavutti heti muutaman päivän jälkeen ykkössijan Meteli.net-sivuston myydyimpänä digitaalisena rokkijulkaisuna. Kaikki konkaritkin taaksensa jättänyt pitkäsoitto sisältää mm. yhdessä Palefacen kanssa äänitetyn lainakappaleen “Another Body Murdered”, jonka myyntituotot ohjataan Amnesty Internationalille. Värikkäistä tempauksistaan tunnetun WOTZC:n vokalisti Tommi Salmelainen on levymenestyksen innoittamana luvannut tatuoida itseensä edesmenneen laulajan Gösta Sundqvistin, mikäli bändin uusi Facebook-fanisivusto saa täyteen tuhat fania.

Suomi-filmin kolhittu sankari Twin City Festivaaleille!

Viime vuoden katsotuimman kotimaisen pitkän elokuvan Napapiirin Sankarit –elokuvan voittokulku jatkuu. DVD- ja Blu-ray-version julkkaribileitä juhlittiin pari kuukautta sitten Ylläksellä ja jo nyt superpakettia on myyty huikeat 82 000 kappaletta. Pelkästään DVD-myynti on ylittänyt timanttirajan eli 50 000 kappaletta.

Napapiirin Sankarit on kuvattu suurelta osin Lapissa ja Ylläksen maisemissa. Yksi sen pääosanesittäjistä on viimeisen päälle tuunattu keltainen Ford Sierra, vuosimallia 1990, jonka runkoa koristavat tyylikäs Cosworth-etuspoileri, helmalevikkeet ja napakka takaspoileri. Penkit on verhoiltu näyttävällä pinkillä karvalla ja sisustukseen tunnelmaa luovat neonvalot. Erikoisrekisterikilvet TIS-51 ja karvanopat viimeistelevät kokonaisuuden.

Uuden kitarasankarin haku alkoi.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty valtakunnallinen _Kitarasankari_-kilpailu käynnistyi jälleen viime viikon vaihteessa. Formaatti on kokenut pilottivuoden jälkeen useita muutoksia, joista merkittävimmät ovat aikataulu: nyt haku kestää yli kesän webissä ja jatkuu elo–syyskuussa klubitapahtumissa eri puolilla Suomea. Semifinaali on lokakuun puolessa välissä ja finaalitapahtuma Raisiossa lokakuun viimeisenä viikonvaihteena.

Kun voittaja valitaan syksyllä, on hänellä parempi mahdollisuus päästä keikoille seuraavan kesän festareille ja tapahtumiin, toteaa Kitarasankari-idean kehittäjä ja tuottaja Markku Laaksonen Melodia Oy:sta.

"Taivas varjele!" -single julkaistaan tänään.

Finnish Hockey Mafia: "Taivas varjele!" Julkaistaan 20.5.2011

Suomen Leijonien MM-kultavoiton myötä järjettömään suosioon noussut “Taivas varjele!” julkaistaan Sony Musicin kautta. Kappaleen esittää Finnish Hockey Mafia, featuring, kukas muukaan kuin, kuuluttajalegenda Antero Mertaranta. Kappaleen takana on kotimainen konemusiikkiguru Joonas Hahmo. Hänet tunnetaan paremmin housemusiikin piireissä, mutta on tehnyt musiikkia myös kotimaisille pop-artisteille, kuten mm. Antti Tuiskun “Sekaisin”-biisin. Hän pyörittää myös kotimaista levy-yhtiötä Hahmo Recordings.

Savopop11-kaapunkivestari täyttää Kuopion kadut toukokuussa

Savopop11 on Savon Popmusiikki ry:n yhteistyössä paikallisten musiikkialan toimijoiden ja keikkapaikkojen kanssa järjestämä kaupunkifestivaali. Ohjelmistoon kuuluu 25 erilaista yhtyettä, joista löytyy edustajistoa mm. popista, rockista, indiestä, rapista ja metallista. Kaupunkifestivaalin tapahtumapaikkoina toimivat Henry’s Pub, K-Klubi, Pannuhuone, ROCK, Wanha Satama, Intro ja Puikkari.

Tapahtumasarjan aloittaa torstaina 26.5. maksuton avajaistapahtuma Henry’s Pubissa, missä lauteilla nähdään kuopiolaista rokkiosaamista Rainbowcrashin ja Inspiren voimin. Paikalla Savopopin edustajisto kannattajakioskin kera, josta voi ostaa “Savopop Kollektion” -kokoelmalevyä, kalenteria, paitoja sekä liittyä jäseneksi ja kerätä talteen kaupunkifestivaaliviikonlopun etuudet.

Lasten rockfestivaali Seikkisrockin koko ohjelmisto on julkistettu.

Turun Seikkailupuistossa 11.–12. kesäkuuta järjestettävän koko perheen Lasten rockfestivaali Seikkisrockin ohjelmistossa on laajan musiikkitarjonnan lisäksi teatteria, sirkusta, taikuutta ja jopa beatboxausta, sillä suomalainen maailmanluokan tähti Felix Zenger on yksi festivaalin yllätysesiintyjistä. Ensimmäisen sooloalbuminsa “Won’t Say A Thing” viime viikolla julkaissut Zenger tulee hämmästyttämään Seikkisrockin yleisön jäljitellessään lukemattomien soitinten ääniä. Sunnuntaina erikoiskeikalla Seikkisrockissa nähdään Nieminen & Litmanen solistivieraanaan Jonna Tervomaa. Tervomaa vierailee myös kosketinsoittaja & rumpali -kaksikon juuri julkaistulla kolmannella levyllä, “Third”.

Soulstab lopettaa toimintansa ja jakaa musiikkiaan ilmaiseksi.

Helsinkiläinen Soulstab pistää hanskat naulaan. Lopettaminen tapahtuu ilman dramatiikkaa tai mystisiä musiikillisia erimielisyyksiä. Hatunnostona faneille hienoista vuosista bändi jakaa 2008 ilmestyneen debyyttinsä “Primitive Communication” biisit MP3-muodossa ilmaiseksi nettisivuillaan osoitteessa www.soulstab.com. Levy on myös kuunneltavissa Spotifyssä ja Facebookissa.

Judas Priestin kitaristi K.K. Downing jättäytyy yhtyeestä pois.

Judas Priestin kitaristi ja perustajajäsen K.K. Downing jättäytyy yhtyeen riveistä pois, eikä osallistu tulevalle Epitaph-kiertueelle. Päätös oli kitaristin oma, ja bändi kunnioittaa Downingin päätöstä — ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää jatkossa. Judas Priestin muut jäsenet harkitsivat pitkään ja hartaasti, tekevätkö tulevan kiertueen Downingin kerrottua päätöksestään, mutta yksimielisesti halusivat jatkaa. Tilalle tulee 31-vuotias brittiläinen kitaristi Richie Faulkner.

Five Minutes For Myself julkaisee "The Fifth" -EP:n.

"The Fifth" -EP:n harmaasävyinen etukansi. Julkaistaan 15.4.2011

Pääkaupunkiseudulla vaikuttava rock -yhtye Five Minutes For Myself julkaisee järjestyksessään viidennen julkaisunsa huhtikuussa. “The Fifth” -nimeä kantava neljän kappaleen EP julkaistaan digitaalisesti ja rajoitettuna vain keikoilla myytävänä CD-versiona 15.4.2011.

Five Minutes for Myself juhlistaa EP:n julkaisulla viisi vuotta kestänyttä yhteistä taipalettaan. Viime keväänä julkaistun “Come see Us Alive!” -debyyttialbumin julkaisun jälkeen yhtye on keskittynyt luomaan musiikillista nahkaansa. Tavoitteena on ollut saavuttaa myös äänitetyssä muodossa sama energia, rouheus ja fiilis, joka on kuultavissa bändin keikoilla. “The Fifth” -EP onkin äänitetty lauluja ja muutamia kitaratuplauksia lukuun ottamatta livenä. Five Minutes For Myself esitellään kuulijoille nyt rehellisimmillään ja aidoimmillaan.

M.A. Nummisen 1980-luvun levyharvinaisuudet CD-aikaan.

M.A. Nummisen albumin etukansi. Julkaistaan 23.3.2011

Rocket Records julkaisee 23. maaliskuuta CD-muodossa kaksi M.A. Nummisen alun perin 1980-luvulla julkaistua levyharvinaisuutta. Julkaistavat levyt ovat “Helena est liberas” (1983) ja “Koomikon kahdet kasvot” (1984). Julkaisut on tuotettu yhteistyössä MAN Productions Oy:n kanssa.

“Helena est libertas” -levyn musiikki koostuu M.A. Nummisen taidemaalari Helena Vapaan näyttelyihin säveltämästä musiikista. Levyllä Numminen käyttää ensimmäistä kertaa toisaalta progressiivista rockia toisaalta latinankielisiä liedejä kontrastoimaan ja täydentämään toisiaan. Levyn muusikkokuntaan kuuluvat muun muassa Pedro Hietanen (koskettimet), Rekku Rechardt (kitara) ja Juha Tikka (basso).

Hevisauruksista ei syntynyt sopua — keikoilla nähdään vastedes Sauruxet.

Hevisaurusten perustajajäsen Mirka Rantasen ja Sony Music Finlandin nujakka Hevisaurus-brändistä on ajautunut tilanteeseen, jossa lapset ovat joutuneet sijaiskärsijän asemaan. Rantanen ja muut bändiläiset haluaisivat jatkaa keikkailua, mutta yhtyettä varoitettiin Hevisaurus-nimen käytöstä.

Pukumme on takavarikoitu, yhtyeen omat Hevisaurus.net- ja Facebook-sivut on suljettu ja keikkojen ostajia uhkailtu. Emme keksineet muuta etenemismuotoa, kuin vaihtaa bändin nimi, Rantanen summaa.

13. Lasten rockfestivaali Seikkisrock 11.–12.6.2011.

Kaksipäiväinen lasten oma rockfestivaali Seikkisrock järjestetään Turun Seikkailupuistossa kesäkuun toisena viikonloppuna, 11. ja 12. kesäkuuta. Laadukkaasta ohjelmistostaan tunnettu lastentapahtuma julkistaa kesän 2011 osalta muutaman huippuesiintyjän. Esiintymään on kutsuttu huumorilla höystetty ja kantrisävytteiseen tyyliin soittava Herra Heinämäen Lato-orkesteri sekä lastenlauluja heviasenteella lapsille ja lapsenmielisille soittava Moottörin Jyrinä. Lisäksi suosittu lasten musiikkiteatteri-duo Mimi ja Kuku saapuu festareille molempina päivinä.

Kippis & Kulaus esittää: Stig Dogg & DJPP, Edu Kehäkettunen sekä lähiörotta Juno 11.3. Virgin Oilissa.

Kippis ja Kulaus tarjoilee perjantaina 11.3. varsin hunajaisen kattauksen, kun Virgin Oil Companyn lavalle astuvat hiphop-piskit Stig Dogg & DJPP, Edu Kehäkettunen sekä lähiörotta Juno.

Yleisö pääsee takuuvarmasti rentoutumaan ja viihtymään, kun aivotoiminnan amputaatiosta vastaa suloriimeistään ja amisviiksistään tunnettu aikuisviihdemusiikin ammattilainen Punavuoren R. Kelly eli Stig Dogg. Stigg Dogg nähdään tälläkin kertaa lavalla lukuisten suomalaisten eturivin räp-muusikoiden kanssa yhteistyötä tehneen hiphop-DJ ja –tuottaja DJPP:n kanssa. Uusi Fantasia -kokoonpanostakin tuttu DJPP kiiri debyyttialbumillaan “Tuottajalevy” (2006) Emma-ehdokkaaksi ja albumilistan sijalle 16.

Tulivuorirock tärähtää heinäkuussa.

Tulivuorirock-festivaali järjestetään tänä vuonna nimellä Tulivuorirock Unplugged. Akustisen musiikin tahtiin rokataan perjantaina 15.7. Lappajärvellä kylpylä Kivitipun pihamaalla. Tulivuorirock Unplugged -tapahtuman esiintyjät ovat: Pauli Hanhiniemi Duo, Veeti Kallio Trio, Timo Rautiainen & Jussi Lampi, Tuomo Övermark sekä Chainhead.

Tulivuorirock on Ruisrockin jälkeen toiseksi vanhin suomalainen rockfestari. Tapahtuma uinui väillä pitkään hiljaiseloa, kunnes se herätettiin henkiin vuonna 2007. Tulivuorirockin taustalla vaikuttaa muun muassa Stratovariuksen keulakuva Timo Kotipelto.

Circo Aereo Yhdysvaltain-kiertueelle.

Nykysirkusryhmä Circo Aereo lähtee tulevana viikonloppuna 3,5 viikon mittaiselle Yhdysvaltain-kiertueelle. Kiertueella nähdään suomalais–ranskalainen yhteistuotanto Espresso (2006), joka vierailee teattereissa neljässä eri osavaltiossa Utahin ja Suurten Järvien alueella.

Esittävän taiteen kentässä Circo Aereo kuuluu eniten kansainvälisesti kiertäviin ammattiryhmiimme ja se on yksi OKM:n tukeman kulttuuriviennin kärkihankkeista. Yhdysvaltoihin ryhmä lähtee jo toistamiseen. Ensimmäistä kertaa Espresso kiersi Yhdysvalloissa vuonna 2009, ja menestyksekäs kiertue päätettiin siten toteuttaa uusilla paikkakunnilla, laajoja Pohjois-Amerikan verkostoja entisestään levittäen. Molemmat kiertueet on toteutettu yhteistyössä yhdysvaltalaisen agentuuri Baylin Artists Managementin kanssa.

Robbie Williamsin albumit julkaistaan rajoitettuina painoksina.

Robbie Williams on kerännyt kotimaassaan enemmän Brit Awards -palkintoja kuin kukaan muu. Hänen albumejaan on myyty maailmanlaajuisesti jo yli 60 miljoonaa kappaletta. EMI julkaisee nyt Williamsin soololevyt ns. special edition -versioina, sekä digitaalisina versioina (poikkeuksena “Swing When You’re Winning”, josta tiedot alempana). Jokainen albumi (paitsi em. levy) sisältää julkaisua täydentävän DVD:n mukanaan runsaasti ennen julkaisematonta materiaalia joukossaan mm. yhdeksän “Rudebox”-projektin innoittamana syntynyttä lyhytelokuvaa. Uudelleenjulkaisut käsittävät kaikki seitsemän vuosina 1997–2006 julkaistua studioalbumia ensimmäisestä “Life Thru a Lens” -levystä “Rudebox”-albumiin.

Puolikuun uusi albumi ilmestyy ensi viikolla.

Tarttuvista pophiteistään tunnettu Kari Pesosen luotsaama Puolikuu-yhtye julkaisee 9. helmikuuta 2011 uuden pitkäsoittolevyn “Onko taivas korkealla”. Levyllä kuullaan viisitoista uutta levytystä, jotka kaikki ovat syntyneet sekä säveliltään että sanoituksiltaan Pesosen kynästä.

Albumin nimikappale “Onko taivas korkealla” jaettiin radioille jo viime vuoden lopulla promosinglenä. Kappale saikin varsin lämpimän vastaanoton osakseen. Radio Suomessa laulu on ollut jo lähes kolme kuukautta soittolistalla, parhaimmillaan viikon toiseksi soitetuimpana kappaleena.

Käyttöehdot