Yli neljä miljoonaa albumia myynyt KT Tunstall julkaisee uuden levyn syyskuussa.

Kuvassa KT Tunstall. Kuvassa KT Tunstall

Tunstallin kolmas albumi, “Tiger Suit”, on jatkoa vuonna 2007 julkaistulle “Drastic Fantastic” -albumille. Tunstall alkoi työstämään uutta albumiaan vuonna 2009 omassa kotistudiossaan Englannissa. Levy viimeisteltiin kuuluisalla Hansa Studiolla, jossa on mm. tehty myös David Bowien “Heroes”, U2:n “Achtung Baby”, sekä Iggy Popin “Lust for Life” -albumi. Uutta “Tiger Suit” -kiekkoa on ollut työstämässä Linda Perry, Greg Kurstin, Martin Terefe ja Jimmy Hogarth.

Katso Katy Perryn makea musiikkivideo.

Kuvassa Katy Perry. Kuvassa Katy Perry

Katy Perryn “California Gurls” –kesähitti on hallinnut viime viikot niin radio- kuin myyntilistoja ympäri maailmaa. Nyt kappaleeseen on valmistunut paljon puhetta herättänyt musiikkivideo. Katso video tästä. Kyseinen kappale löytyy Perryn elokuussa julkaistavalta “Teenage Dream” -albumilta.

Katy Perry on myynyt vuonna 2008 julkaistua “One of The Boys” -läpimurtolevyään yli 5 miljoonaa kappaletta ja hän on neljäs artisti maailmassa, jonka debyyttialbumin kolme singleä ovat nousseet listaykkösiksi.

Mikko Kuustosen laulut ja tarinat ystävien tulkitsemina.

Kuvassa Mikko Kuustonen. Kuvassa Mikko Kuustonen

Eturivin kotimaiset artistit tulkitsevat Mikko Kuustosen lauluja syksyllä julkaistavalla tuplalevyllä “Kuu ja tähdet — Mikko Kuustosen laulut, tarinat ja ystävät”. Albumilla kuullaan pitkä liuta kärkiartisteja, kuten Samuli Edelmann, Jippu, Anssi Kela, Kari Tapio, Pelle Miljoona, Maarit Hurmerinta, Eero Raittinen, Jukka Gustavson, Irina Björklund, Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen, Esa Kaartamo, Edu Kettunen, Marjatta Leppänen, Iiro Rantala, Janna Hurmerinta, Susanna Haavisto, Iina ja Minka & Mikko Kuustonen.

Albumin ensimmäinen single on Maarit Hurmerinnan koskettava versio Mikon klassikosta “Aurora”, joka toimitetaan radioasemille ennen juhannusta.

Hevisaurus nousi Suomen virallisen albumilistan 5. sijalle!

Hevisauruksen albumin "Jurahevin kuninkaat" kannessa näkyy piirrettyjä hevihirmuliskoja, jotka rokkaavat salamoivan taivaan alla. Yhtyeen logo vihreällä värillä hevareiden alapuolella, jonka alla lukee myös albumin nimi hopeisin kirjaimin. Julkaistiin lokakuussa 2009

Lasten suosikki Hevisaurus on noussut Suomen virallisen albumilistan sijalle 5. Sijoitus on “Jurahevin kuninkaat” -albumin paras tähän mennessä. Albumi julkaistiin viime syksynä.

Hevisauruksen “Jurahevin kuninkaat” -albumi ilmestyi lokakuussa 2009. Albumi on saanut erinomaisia arvosteluja — ja herättänyt huomiota jopa kansainvälisesti. Helsingin Sanomat arvioi levyn ensimmäisenä ja kehui sitä seuraavanlaisesti; Dinosauruksista koostuva yhtye Hevisaurus tekee lastenheviä, ja tekee sen oikeasti hyvin. Nämä dinot tulevat jyräämään lastenmusiikkiaallon harjalla. Aikuisenkin on vaikea olla tykkäämättä.

Anna Puun "Sahara" jatkaa listaykkösenä.

Anna Puun "Sahara"-albumin etukannessa näkyy valokuva vaaleahiuksisesta naisesta keikistelemässä vaaleanharmaata taustaa vasten. Kuvan yläosassa lukee punaisin ja mustin kirjaimin kirjoitettuna artistin ja albumin nimi. Julkaistiin 26.5.2010

Upean Anna Puun toinen albumi “Sahara” jatkaa Suomen virallisen albumilistan ykkösenä. Toukokuun 26. päivä julkaistu levy on ollut ykkösenä jo kolme viikkoa. “Sahara” komeilee tällä hetkellä myös iTunesin ykkösenä. Anna Puu hallitsee myös Mid-price-listan ykkössijaa reilu vuosi sitten julkaistulla debyyttialbumillaan.

“Sahara”-nimistä albumi on tehty saman tekijätiimin kanssa kuin ensimmäinenkin; mukana olivat Jukka Immonen, Knipi sekä Lasse Kurki. Levyn ensimmäinen single oli nimeltään “Riko minut”, ja toinen kesäinen single on “Onnen viipaleet”. Kappale on Knipin sävellys ja sanoista vastaa Heimo Hatakka.

30 Seconds To Mars esiintyy perjantaina Provinssirockissa.

Kuvassa 30 Seconds To Mars. Kuvassa 30 Seconds To Mars

30 Seconds To Mars (Jared Leto, Shannon Leto, Tomo Miličević) esiintyy perjantaina 18. kesäkuuta Provinssirockin päälavalla. Seinäjoella vuosittain järjestettävässä Provinssirock-tapahtumassa esiintyy kymmenittäin koti- ja ulkomaisia yhtyeitä. Tapahtumassa musisoi muun muassa Disco Ensemble, Mokoma, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta, Rammstein, Cypress Hill ja norjalainen Shining. Lisää tietoja tapahtumasta löytyy sen nettisivuilta osoitteessa www.provinssirock.fi. Tapahtumaa vietetään 18.–20.6.2010. Yhdysvaltalainen 30 Seconds To Mars soittaa festivaalin ensimmäisenä päivänä. Yhtye esiintyi edellisen kerran Suomessa 12.3.2010 Helsingin Jäähallissa.

Raptori julkaisee uuden singlen ja heittää ilmaiskeikan.

Raptorin logo punaisella kellertävää taustaväriä vasten. Logon alaosassa vihreällä värillä lukee versaalilla, että "Sekoelma". Kuvassa kokoelman kansi

Suomenkielisen rap-musiikin peruskiviin kuuluva Raptori julkaisee uuden singlen ja juhlistaa tapahtumaa ilmaiskeikalla Helsingissä. Toista suunniteltua comebackiaan tekevä Raptori lohkaisee uuden “Tosi tarttuva täytebiisi 16” -singlen toukokuussa julkaistulta “Sekoelma”-kokoelmalevyltä. Ensimmäinen levyltä irrotettu single, Jaakko “JS16” Salovaaran remixaama “Oi Beibi 16”, meni suoraan Suomen virallisen latauslistan ykköseksi ja biisistä tehtyä videota on katsottu YouTubessa jo yli 120 000 kertaa. Nyt kokoelma-albumilta julkaistaan radiosoittoon ja digimyyntiin toinen single, “Tosi tarttuva täytebiisi 16”. Soundeiltaan tuoreen, mutta sanoituksiltaan tuttua Raptoria olevan biisin on tuottanut JS16 ja siinä on kaikki ainekset tämän kesän suurimmaksi kesähitiksi.

Robbie Williams julkaisee kattavan kahden CD:n kokoelman lokakuun 6. päivä.

Harmaasävyinen valokuva Robbie Williamsista. Kuvassa Robbie Williams

“In And Out Of Consciousness — The Greatest Hits 1990–2010” -kokoelma sisältää Robbie Williamsin suurimpien hittien lisäksi ennen julkaisemattoman biisin, joka julkaistaan myös singlenä. “Shame”-biisin on kirjoittanut parivaljakko Robbie Williams ja Gary Barlow, jotka myös esittävät kappaleen duettona. Tämä on ensimmäinen kerta kun Robbie Williams ja Gary Barlow ovat äänittäneet dueton ja samalla kyseessä on herrojen ensimmäinen yhteistyöprojekti sitten Robbie Williamsin lähdettyä Take That -yhtyeestä vuonna 1995.

Kokoelma kasaa yhteen yli kaksikymmentä vuotta albuminmyyntiennätyksiä tahkoneen miehen koko uran. Robbie Williamsin edellinen albumi “Reality Killed The Video Star” on myynyt yksin Britanniassa yli miljoona kappaletta. Suomessa albumi myi kultaa.

Teran uusi single herättää kysymyksiä.

Ryhmäkuva Tera-bändin neljästä muusikosta. Kuvassa Tera

Tera iskee väkevästi ajan hermoon uudella “Minulle ei ole paikkaa” -singlellään. Tampereelta ponnistavan raskasta, mutta melodista suomirokkia soittavan Teran tulevan albumin nimikkosingle nostaa esille kysymyksen, joka liikkuu yhä useamman mielessä näinä hektisinä aikoina. Mikä on minun paikkani ja roolini tässä maailmassa?

Valitettavasti yhä useampi työssä käyvä ihminen kokee ylitsepääsemätöntä väsymystä, kun työtaakka alkaa tuntumaan sietämättömältä. Siitä huolimatta tulosvastuullisessa työympäristössä pitäisi antaa se viimeinenkin energiapisara, joka voi olla lopulta se joka katkaisee kamelin selän. Kaikki kaupungissa nauraa väsymykselleni. En ole enää mitään paitsi aito., toteaa biisinkirjoittaja ja laulaja Petri Lassila kappaleen tekstissä.

Paajanen julkaisee tänään uuden albumin.

Valokuva Paajasen "Nainen katoaa" -albumista. Kuvassa näkyy mies katselemassa vasemmalle. Kuvan yläosassa lukee artistin nimi punaisin kirjaimin kirjoitettuna ja sen alla mustalla värillä albumilevyn nimi. Julkaistaan 2.6.2010

Kulttiartisti Paajanen julkaisee tänään 2. kesäkuuta uuden pitkäsoittolevyn “Nainen katoaa”. Albumi on järjestyksessä neljäs artistin soololevy. Edellinen pitkäsoitto “Mies joka tiesi liikaa” ilmestyi syksyllä 2008 ja sitä edeltävät albumit “Psyko” ja “Poste Restante” 1970-luvun lopulla. Paajasen tunnetuin levytys lienee “Kundi meikkaa”, joka julkaistiin vuonna 1979 ja josta Organ-yhtye sittemmin
teki menestyksellisesti coverversion.

Paukkumaissi juhlistaa levynjulkaisuaan 6.6. Korjaamon keikalla.

Paukkumaissi: "Huhuu, kuu" Julkaistaan 2.6.2010

Supersuositulla Paukkumaissilla on syytä juhlaan. Uutuusalbumi “Huhuu, kuu” on kaupoissa tänään ja sunnuntaina 6.6. on tiedossa koko perheen karkelot Kulttuuritehdas Korjaamolla levynjulkaisukeikan merkeissä. Tervetuloa mukaan koko perheen voimin!

Helsingissä vietettävä levynjulkaisukeikka käynnistyy kello 13 ja päättyy kello 16 tienoilla. Varsinainen showtime on klo 14:00. Pääsyliput maksavat 10 euroa ja pilettejä voi hankkia ennakkoon täältä.

Twilight-soundtrack sisältää Musea, The Dead Weatheria ja Vampire Weekendiä.

Valokuva tummahiuksisesta naisesta, jonka takana kaksi nuorta miestä seisoo vieretysten. Kuvan alaosaan sijoitettu sanat The Twilight Saga: Eclipse. Valkokankaille 30.6.2010

The Twilight Saga: Eclipse -elokuvan soundtrack tullaan julkaisemaan eurooppalaiselle yleisölle kesäkuun 7. päivä. Teokselle on valittu Paul Katzin ja Alexandra Patsavaksen mukaan sellaisia biisejä, joista osa on tunnettujen esittäjien tekemiä, sekä läjä vähemmän tunnettujen toimijoiden luomia. Harvemmin kuultua materiaalia Twilight-soundtrackilla tarjoavat Fanfarlo ja Bombay Bicycle Club. Toisaalta äänilevyn soittolistalla kuullaan Vampire Weekendiä, The Dead Weatheria ja maailmankuulun Musen soitantaa. Patsavaksen mukaan soundtrackilla halutaan esitellä musiikkia, joka sopii hyvin elokuvassa koettuihin kohtauksiin. Koska The Twilight Saga: Eclipse on Patsavaksen arvioiden mukaan varustettu useilla taisteluilla, musiikkikin on rujo, josta kielii esimerkiksi The Dead Weatherin valitseminen. Romanttiseksi fantasiaelokuvaksi luokiteltava Twilight: Eclipse on ajoitettu ilmestyväksi valkokankaille keskiviikkona 30. kesäkuuta 2010. Elokuva tulee olemaan järjestyksessä kolmas The Twilight Saga -sarjan elokuva ja samalla suora jälkeläinen vuoden 2009 New Moon -elokuvalle.

Liam Gallagher perusti Beady Eye -yhtyeen.

Entinen Oasiksen laulaja Liam Gallagher on paljastanut uusimman bändiprojektinsa nimen. Gallagher käyttää projektistaan, johon sisältyy Oasiksen tiimistä tutut Gem Archer, Andy Bell ja Chris Sharrock, nimeä Beady Bell. Yhtye on jo lähtenyt nauhoittamaan uransa ensimmäistä äänilevyä. Gallagher kommentoi aikaisemmin, että Beady Bell tulee nauhoittamaan kokonaisen soundtrackin elokuvaprojektiin, jonka muusikko aikoo ohjata. Elokuva käsittelee The Beatles -yhtyettä. Tällä hetkellä Beady Bellin joukkio nauhoittaa Steve Lillywhiten kanssa studiossa debyyttiään. Tuottajaksi valittu Lillywhite on aikaisemmin työstänyt musiikkia U2:lle. Gallagherin veljekset riitautuivat viime kesänä. Noel päätti lähteä painelemaan omille teilleen todettuaan juuri ennen keikkaa Pariisissa, ettei hän enää voi tehdä musiikkia yhdessä Liamin kanssa.

Pretty Maidsin albumi köpöttää useille levylistoille.

Ryhmäkuva mustiin pukeutuneista miehistä, joita kuvassa viisi kappaletta, seisomassa pikimustaa taustaa vasten. Kuvassa Pretty Maids

Tanskalainen hard rock -viisikko, joka kutsuu yhtyettään nimellä Pretty Maids, on saanut uusimman studioalbuminsa nousemaan kotimaansa, Sveitsin, Saksan ja Ruotsin virallisille albumilistoille. Vaikka aikaisemmin toukokuussa ilmestynyt “Pandemonium”-albumilevy ei ole juuri Suomen levylistoilla viihtynyt, teos on yhtyeen kotimaassa Tanskassa noussut maan virallisen albumijulkaisujen myyntilukemista kertovan listan 15. sijalle. Sveitsissä se on 63., Saksassa 85. ja Ruotsissa 45. sijalla. Nämä sijoitukset ovat “Pandemonium”-kiekon ensimmäisen myyntiviikon saavutuksia. Yhtyeen uusin albumi sävellettiin syksyllä 2009 ja nauhoitettiin menneen talven varrella. Kiekon tuottamisessa avusti Jacob Hansen, joka on aikaisemmin urallaan työstänyt musiikkia Volbeatin sekä Raunchyn joukoille. Pretty Maidsin miehistö aikoo lähteä levittämään uutukaiskiekkonsa sanomaa täysimittaisen Euroopan-kiertueen merkeissä loka–marraskuussa 2010.

Mondkopf: "Deaf House".

Hyvin tummasävyinen kansitaide Mondkopfin EP-levyä "Deaf House" varten. Kuvan keskellä musta ympyränmuotoinen kuva, jonka sisälle kirjoitettu tummanharmaalla äänitteen nimi. Julkaistaan 31.5.2010

Pariisilainen Mondkopf julkaisee 31. toukokuuta EP-levyn “Deaf House”. Se ilmestyy sekä digitaalisesti että vinyylilevynä. Teos on sekoitus electroa, trancea ja hip hoppia. Mondkopf on nuori ranskalainen musiikintekijä ja tuottaja, joka on aikaisemmin levytysurallaan luonut EP-levyn “Fool House” sekä toteuttanut useita remixejä muille yhtyeille ja artisteille. Muusikko on tulkinnut musiikkia muun muassa Johnny Cashin, Grand Nationalin, Villeneuven, Jamie Lidellin, Numeron, Wolf Gangin ja Aufgangin tuotannosta. Tällä hetkellä Mondkopfilta on tulossa remixit dDamagen kappaleeseen “Icedawg” ja Demonin viisuun “For Ruck Sack”. Muusikon omaan tuotantoon voi tutustua Mondkopfin virallisilla MySpace-sivuilla.

We <3 Simo Salminen -tapahtuma Salossa.

Toukokuun viimeisenä sunnuntaina Salossa vietetään Suomen kansaa vuosikymmeniä viihdyttäneen legendaarisen taiteilijan juhlaa. We <3 Simo Salminen -tapahtuma kerää yhteen Simo Salmisen fanit sekä suuren joukon ystäviä. Internetin Facebook-sivuston faniryhmässä lähtenyt idea tapahtumasta sai paljon kannatusta. Sivuston fanit ovat odottaneet idolinsa tapaamista jo melkein vuoden verran ja vihdoin siihen avautuu upea mahdollisuus.

Varsinais-Suomessa sijaitseva Salon Salakallio on koko perheelle suunnatun tapahtuman näyttämö. Kello 16 alkavan tapahtuman keskipisteenä on katettu puinen tanssilava, joka monikulmaisena symbolisoi Simo Salmisen alojen monipuolisuutta. Kokemustahan on kertynyt näyttelijänä, koomikkona, laulajana, leipurina, lasitaiteilijana ja pellehyppääjänä. Ideana on järjestää tähtihetkiä taiteilijalle ja antaa takaisin edes osa siitä suuresta ilosta, jota taiteilija on antanut Suomen kansalle kymmenien vuosien ajan.

Robyn elokuussa Suomeen keikalle.

Valokuva mustaan kaapuun pukeutuneesta hoikasta naisesta, joka seisoo vitivalkoista taustaa vasten keikistellen. Naisella lyhyet housut, jotka nekin ovat mustat. Kuvassa Robyn

Ruotsalainen tyyliguru Robyn esiintyy lauantaina 14.8. Flow Festivaalissa. Lisää festarista osoitteessa www.flowfestival.com. Robynia odottaa myöhemmin myös mielenkiintoinen yhteiskiertue Kelisin kanssa. Artistit ilmoittivat All Hearts -kiertueesta Twitterin välityksellä.

Platinaa aiemmilla albumeillaan niin Ruotsissa kuin Iso-Britanniassa myynyt Robyn julkaisee peräti kolme albumia tämän vuoden aikana. Ensimmmäinen albumeista, “Body Talk PT 1” julkaistaan 16.6.

Dallapén ensipainos myytiin loppuun — tämän musiikin tahdissa rakennettiin Suomi

Valokuva spottivalojen säihkeessä käsiään ojentelevasta miehestä. Hänellä valkoinen bleiseri, kellertävä liivi ja mustat housut. Kuvassa Dallapé

Kevään puhutuin ilmiö populaarikulttuurissa on ehdottomasti legendaarinen ja uudelleen kasattu tanssiorkesteri Dallapé. Tänä vuonna 85 vuotta täyttävä kevyen musiikin instituutio on palannut parrasvaloihin erinomaisella albumillaan “Jälleen soittaa Dallapé” ja orkesteri esiintyy kesän mittaan usealla maamme eturivin festivaalilla.

Bändin uusi johtaja on helsinkiläinen oopperalaulaja Juha Hostikka, jolle luovutettiin iso vastuu vetää maamme tunnetuinta tanssibändiä ja joka myös laulaa levyllä sekä konserteissa.

Musapiknik valloittaa Kupittaanpuiston jälleen elokuussa.

Turun Seikkailupuiston kesäkauden päättävä Musapiknik-tapahtuma valtaa Kupittaanpuiston sunnuntaina 8.8. kello 11–18 väliseksi ajaksi. Viidettä kertaa järjestettävä tapahtuma on ilmainen, piknik-henkinen koko perheen iltapäivä, jonka tarkoituksena on luoda viihtyisä ja rento puistotunnelma kesäiseen Kupittaanpuistoon.

Musapiknikin pääpiste on Kupittaan Paviljonki -ravintolan kupeessa, mutta myös muualta puistosta löytyy runsaasti toimintaa. Ohjelmassa on livemusiikkia, teatteria, tanssia, liikuntavälinevuokrausta, työpajoja ja paljon muuta.

Iconcrashin levynjulkaisukeikka seurattavissa netissä suorana!

Iconcrashin mustavalkoinen kansikuva albumia "Enochian Devices" varten. Kuvassa musta pohjaväri ja sen keskellä lyhythiuksisen miehen tai naisen ilmeettömät kasvot. Kuvan oikeassa yläkulmassa yhtyeen ja albumin nimi valkoisella värillä. Julkaistaan 26.5.2010

Iconcrash lähettää levynjulkaisukeikkansa suorana Sonic Pump -studiolta levyn julkaisupäivänä, siis keskiviikkona 26.5. kello 22 osoitteessa www.iconcrash.com.

Kotimainen Iconcrash julkaisee toisen albuminsa “Enochian Devices” 26.5. Levynjulkaisukeikka on poikkeuksellisesti ilmainen ja maailmanlaajuinen netin kautta välitettävä live-esiintyminen. Perinteisempi levynjulkaisukeikka järjestetään Semifinalissa Helsingissä 4.6., jolloin lavalle nousee myös pietarilainen Velena.

Käyttöehdot